Matkapäiväkirja, osa 1/2: Matka alkaa

Kuten olen varmasti muistanut mainita riittävän useaan kertaan, olen menossa lomalle avokin kanssa. Kööpenhaminaan. Köpikseen. Kööppäriin. Ulkomaille. Tai oikeastaan olin. Nyt se nimittäin sitten viimein tapahtui, matka oli ja meni. Tästä reissusta seuraa sitten vuorostaan tarpeettoman pitkä matkapäiväkirja. On siinä paljon kuviakin jos ei jaksa/osaa lukea.

Torstai, 30-06-2016
Loman alkamispäivä. Lounasaikaan kävin ostamassa viereisestä Prismasta virallisen lomanaloitussuklaapatukan ja epävirallisen sweet chili-kastikkeen lounasta varten. Aurinko paistoi ja kaikki oli erittäin hyvin. Neljä tuntia myöhemmin, kun työpäivä oli viimein ohi, ulkona oli täydellinen helvetinsää ja uskomaton sade-/ukkosmyrsky. Villeimmissä huhuissa väiteltiin että jossain päin olisi nakellut rakeita. Hieno homma.

Tämä kuva ei tee täysin oikeutta sille sateen määrälle mikä pihalla odotti. En ehtinyt ovelta kävellä pyörälle ennen kuin takki oli läpimärkä. Tuttu lomasää siis.

Kotia pyöräillessä tulikin testattua tuulitakin toimivuus sadetakkina. Loppuarvosanaksi tässä testissä annan pyöreän nollan. Viimein kotiin päästyä romut autoon ja keula vauhdilla kohti ensimmäistä välipysäkkiä, Toholampia. Sattumalta tähän samalle viikonlopulle sattui jokaisen Oikeellisen Ihmisen suosikkifestari, Suviseurat. Tuuri oli siinä mielessä matkassa, että seurat järkättiin Torniossa. Tämä taas oli päinvastaisessa suunnassa kuin mihin itse oli menossa, joten matkan aikana vältyttiin joutumasta ruuhkaan noin 300:n asuntoauton kanssa.

Pohjoiseen menevät autot päätyvät taivaaseen, etelään päin menevät helvettiin.

Koitin tehdä Mario Kartit ja nakata banaaninkuoren liikkuvasta autosta pihalle luontoon, koska kyllähän banaani luonnossa kasvaa muutenkin. Ei ehkä Suomen luonnossa, mutta silti. Karma ja kuori päättivät kuitenkin kostaa tämän tempun, sillä heittämäni kuori lävähti oman auton takasivulasiin hyvinkin äänekkäästi jättäen hienot jarrutusjäljet. Kuten kuvasta näkyy.

Parin tunnin ajelun ja asuntoautocombojen laskeskelun (ennätys: 7 putkeen, pieni pettymys)  jälkeen ensimmäinen välietappi oli saavutettu. Toholampille anoppilaan jäivät koirat, ja sieltä olisi himpun verran lyhkäisempi matka ajella Helsinkiin seuraavana päivänä.

Onko tämä nyt sen lasersilmäleikkauksen lopputulos?

Perjantai, 1.7.2016
Perjantaiaamuna alkoi sitten pitkähkö matka Toholampilta Helsinkiin. Aamupalat naamaan, koirien mielen pahoitus jättämällä ne hoitopaikkaan ja rattoisaa ajelua viisi ja puoli tuntia.

Suomalaista metsämaisemaa...

...ja suomalaista peltomaisemaa. Toista näitä kahta kunnes olet perillä. Tampereella tosin näkyi _mahottoman_ iso Bauhausin kyltti.

Jos se näyttää huoltoasemalounaalta ja maistuu huoltoasemalounaalta, onko se huoltoasemalounas? On se. Henkilökohtainen tavoitteeni oli olla pysähtymättä ABC:llä kertaakaan, joten luonnollinen pysähdyspaikka oli Neste. En tiedä onko se sen pienempi paha.

Autossa on tylsää. Tässä on liikkuvassa autossa otettu panoraamakuva. En itse ajanut. Jännittävää.

Jäätelö miehen tiellä pitää. En itse pitänyt tuutista kiinni. Jännittävää

Kuten kaikki hauska yleensä, tämäkin matka loppui Helsinkiin. Helsinki on paikka, jossa selviää kolmella perussäännöllä aika pitkälle: älä tervehdi ratikkakuskia, seiso liukuportaiden oikeassa laidassa ja äläkä ikinä, missään tilanteessa, paljasta olevasi kehä III:n ulkopuolelta. Joka tapauksessa, illasta oli luppoaikaa, joten tuli tarkastettua ostoskeskus Kaari Kannelmäessä.

Veikkaan, että jos ottaa ostoskeskuksessa kuvia ale-kylteistä ja parkkihalleista, myöntää hyvin suoraan olevansa maalaistollo.

Fortumilla on myös täällä kyttäyskioskeja, joista myydään viattomille ohikulkijoille sähköä, ja eräästä tällaisesta saimmekin saman tien seuraa. Tarjolla oli mahdollisuus osallistua K-ryhmän lahjakortin arvontaan. Osoitetta kertoessa oli pakko myöntää olevansa Oulusta, johon myyjäheppu totesi, että "ette te oululaisilta vaikuta.". Itse en tosin puhunut mitään, mutta ilmeisesti olimme soluttautuneet hyvin Hesalaisten joukkoon. Tai sitten olimme niin juntteja, että emme kelvanneet edes Oululaiksi. Niin tai näin.

Voi vitsi, uskotteko. Koiran kaulapannoissa hälyttimet! Mahotonta meininkiä, ei vaan meilläpäin Oulussa vaan tällasta.

Ja kuten jokaisen S-uskontoon kuuluvan tapoihin kuuluu, niin tokihan paikallinen Prisma piti tarkastaa. Suuren maailman meininkiä oli havaittavissa, kun käytävänumerot menivät päälle sadan ja kassojakin löytyi yli 40. Mukaan tarttui lähinnä viime hetken ostoksia, tyyliin saippua ja hammastahna, jotka olivat huvenneet pelottavan vähiin. Koska Tanskasta ei hammastahnaa, ja jos saa, niin se on jotain epäilyttävää hammastahnaa, jossa on lasimurskaa. Uskomattoman jännää oli myös se, kuinka Sale olikin Alepa. Voi jumpe.

Et taida tietää mitä Britannias tapahtu. Tuossa se on se Britannia, tuo pieni punainen läiskä seinässä. Tai siis se baari/ravintola sen tekstin alla. Tai jotain. En tiedä.

Majapaikka oli edullinen "avovaimon täti"-tyyppinen ratkaisu. Yleensä kun törmää vanhempaan ihmiseen, heitä pääsee auttamaan tietokoneongelmissa. Niin myös tällä kertaa. Olen huomannut korrelaation, että mitä vanhempi ihminen on, sitä triviaalimpi hänen tietokoneongelmansa yleensä on. Myöskin, mitä triviaalimpi ongelma on, sitä vaikeampi tätä ongelmaa on selittää ymmärettävästi juurta jaksain. Onneksi kuitenkin junaliput saatiin tilattua verkkokaupasta.

Löysin ruokakaapista Vaasan Sportin.

2016:07:02
En tiedä onko vähättelyä sanoa että kärsin lentopelosta, mutta realismia se ainakin on. Harva asia on niin kauheaa kuin ilman voimalla ilmassa pysyvässä metallipötkössä istuskelu. Toisinaan kuulee helpottavia lauseita, kuten "kuolet todennäköisemmin matkalla lentokentälle kuin itse lennolla". Tämä tilastoihin perustuva fakta ei kuitenkaan vähennä lentopelkoa, vaan se lisää pelkoa lentokenttämatkaan. Mukava kuitenkin tietää, että todennäköisesti kuolee.

Yritin vahingossa viedä alle 100 ml:n nesteen lentokoneeseen. Onneksi turvallisuushenkilö tyytyi laittamaan nesteen suljettavaan muovipussiin sen sijaan että olisi laittanut minut sähkötuoliin. Taidan kuitenkin olla nyt no-fly jenkkilään ja Supon "extreme jätkä" -listalla.

Joka tapauksessa, lauantaiaamuna piti lennähtää Tanskaan. Onneksi lento oli lyhkäinen, puolitoista tuntia, ja onneksi siitä selvisi hengissä ilman sen suurempaa draamaa. Lentopelossa hauskinta hupia on se, kun vieressä istuu joku muu samasta vaivasta kärsivä, jolloin tämän reaktioille voi mielessään naureskella ja ajatella että ainakaan minä en ole noin sekaisin. Paitsi että. Tanskassa kuitenkin vastassa odotti hyvin tuttu näky:

Kappas, sadetta. Täysin odottamaton tapahtumien käänne.

Bussi olikin tyhjä. Privaattikuljetus lentokentältä hotellille. Tai oikeastaan ensimmäiselle pysäkille asti, josta nousi läjä porukkaa kyytiin.

Bussimatkan päälle vielä lyhkäinen kävely, ja check-inin kautta hotellihuoneeseen. Huone oli ehkä puolet oman kämpän olkkarista, eli aika olematon, mutta kyllä sinne parisänky ja pönttö mahtui. Ikkunasta oli kaunis näköala viereiseen tekojärveen ja seinään, mutta ikkunan tuijottelu lähinnä sai tajuamaan kuinka likainen lasi oli. Ikkunan törsteisyys ei kuitenkaan sinällään haitannut laukkujen jättämistä hotellille, joten pikaisen lastin kevennyksen jälkeen suunta kohti kaupunkia ja sightseeing-kierrokselle!

Tällaisella säällä olisi voinut pysytellä kotona. Croppasin seinän näköjään pois kuvasta, harmi. Se oli hieno.

Legokauppa. Tätä lähemmäs Legolandia ei päässyt.

Masentava patsas. Karhu roikkuu jostain koukusta. Synkkää.

Nyhavn. Pienenä minulla oli tästä paikasta palapeli, mutta en oikeastaan tiennyt sitä ennenkuin saavuin puolisattumalta tähän paikkaan. Nyt voisikin sanoa, että palapelin palaset loksahtivat kohdalleen, hehehe.

Kunkku asuu täällä. Ja ilmeisesti läjä turisteja myös.

Löytyi nätti puisto

Tämän patsaan tyypin vaikuttavat erittäin kiinnostuneilta jostain. Itsellekin jäi vähän hämäräksi että mistä.

Churchill näyttää siltä, että olisi kuullut hauskan vitsin, mutta yrittää silti olla nauramatta.

Järjetön kansainvaellus Pieni Merenneito -patsaalla. Melkein kuin Suviseuroissa. Aivan kuin muuta nähtävää ei olisi.

Tätä parempaa kuvaa en onnistunut ottamaan. Valitettavasti joku muu änkesi väliin. Veikkaan kyllä, että oma kuvani näistä hiippareista on onnistuneempi kuin heidän itse ottamansa. Mietin kyllä, kuinka hauskaa(=friikkiä) olisi istua koko päivä patsaalla ottamassa kuvia kaikista, jotka tunkevat muiden kuviin.

Yleensä, jos näkee turistin joka tekee jotain typerää tai muuten vain kielettyä, voi olla lähes varma että kyseessä on espanjalainen turisti. Toisaalta, espanjalaiset turistit ovat yleensä niitä, joilla vaikuttaa olevan eniten hauskaa. Ei liene mikään yhteensattuma.

Jos sanan "Saint" korvaa sanalla "Doctor", voi sanoa että tässä on Doctor Albanin kirkko.

Jännittävä yllätyspaketti jotain syövyttävää kadun varressa.

Poika kuristaa joutsenta, joka truuttaa vettä. Järkkyy hei.

Raakalaismainen teema jatkuu leijonalla, joka syö hevosta. Hieno homma.

Löytyi myös toinen nätti puisto.

Tämän patsaan pikkunakki on epäilyttävän jynssätyn näköinen.

Pitkän tallustelusession jälkeen iskee toki nälkä. Todellisen turistin malliin päädyttiin jotakuinkin lähimpään vaihtoehtoon, joka ei ole hotellin ravintola tai epäilyttävä etnopalatsi. Itään päin majoitusliikkeestä lähtiessä tuli vastaan Cafe Emma. Tarjolla oli perussetit, eli pastat, salaatit ja burgerit. Valituksi päätynyt burgeri, Emma's Special muistaakseni, oli ehkä paras hampurilainen mitä olen syönyt todella pitkään aikaan. Sisälsi muun muassa ranskankermaa ja mangochutneytä. Chutney on ilmeisesti hieno termi hillolle.

"Iso tuoppi" tarkoittaa ilmeisesti litran tuoppia. En voi kyllä voi väittää vastaan, se on iso.

En tiedä miksi, mutta koin yllätylliseksi sen, että lohkoperuna oli peruna, joka oli vedetty lohkoihin. Ehkä lohkojen koko yllätti.

Pienen kysymysmerkin aiheutti se, miksi ruoka tarjoiltiin viereisen ravintolan lautasilla. Toisaalta, viereinen paikka tarjosi myös hampurilaisia himpun verran kalliimmalla ja "ammattimaisemmalla" sisustuksella. Ehkä kyseessä oli jonkinlainen täpärästi vältetty turistiansa. Ruokailun jälkeen lyhkäisen kävelymatkan päästä löytyi erittäin näppärästi nimetty "Frozen Dreams in Candy Paradise". Kuten nimestä voi hyvällä tuurilla yrittää päätellä, kyseessä oli karkkikauppa, josta sai myös frozen yoghurtia (jolle en ole vielä kuullut hyvää käännöstä). Varsin toimivaa jälkiruokaa siis.

Söin valkosuklaalla kuorrutetun Oreon ennen kuvan ottamista koska oli kiire olla läski. Ei ollut kovin hääviä, parahin Oreo oli loppujen lopuksi se tavallinen.

Illasta piti vielä käydä kaupassa, ja sen ovessa oli tällainen kyltti. Mitä tekee DNA spray? Jotain se tekee varkaille. Muuntaako se varkaiden geneettistä koodia niin, että he eivät enää ole varkaita? Vai ruiskuttaako se vain hyvää DNA:ta rosmojen päälle? Pikainen googlaus paljastaa, että kyseinen laite sotkee voron UV-valossa näkyvällä maalilla, joka jämähtää ilmeisen tiukasti.

Tavallaan tuli kyllä äärettömän suomalainen olo, kun vaappui hotellille nukkumaan samoihin aikoihin kun muut asukkaat olivat vasta lähdössä illlallista syömään. Toisaalta, aamulla aikaisin herääminen vaati kyllä myös aikaisen nukkumaanmenoajan. Raskaat työt, raskaat huvit, jne.

Päätin laittaa tämän matkakertomuksen kahteen osaan, sillä juttu alkoi paisua niin valtavaksi että sitä ei heikompi tietokone taikka blogihostauspalvelu kestä. Joko kone tai selain alkaa kyykätä tässä vaiheessa. Mukavampi muutenkin kaksi harkittua juttua kuin yksi kiireessä sutaistu. Pakko tosin kirjoittaa toinenkin osa äkkiä, varhaisesta dementiasta kärsivänä varmaan viikon päästä jo unohtaa käyneensä ulkomailla.

Lisäys: toisen osan voipi lukea täältä.