maanantai 25. heinäkuuta 2016

Hardcore Henry: Kova Henri

Katsoin viikonloppuna elokuvan. Leffaksi valikoitui suhteellisen vastikään julkaistu Hardcore Henry. Tällä ei ole (onneksi) minkäänlaista yhteyttä entiseen aikuisviihdesankariin Henry Saareen, vaikka nimestä voisikin muuta luulla. Kyseessä oli juurikin "se" maailman ensimmäinen FPS-kuvakulmasta kuvattu toimintaleffa, josta oli keväällä enemmän juttua siellä sun täällä, ja olihan se esimerkiksi Finnkinon ohjelmistossakin. Ei varmaankin ihan turha elokuva siis.

 

Hommat alkavat kun Henkka herää mysteeripaikasta (=Venäjältä), ja huomaa muistin sekä parin raajan hävinneen. Vaimoksi esittäytyvä nainen ruuvailee puuttuvat ruumiinosat paikalleen, kunnes leffan pahis tulee seinästä läpi, pistää paikat remonttiin ja pöllii muijan. Tästä alkaa pelastus- ja kostoreissun yhdistelmä, jossa vedetään lähestulkoon jokaista pataan.

Sinänsä kauhean vakavasti otettava pätkä ei missään nimessä ole kyseessä, ja elokuva itsekin tiedostaa sen. Huonoja vitsejä, kliseitä sekä ylitseampuvaa toimintaa ja väkivaltaa löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Tämä on tarkoituksenmukaista, ja ajatuksena onkin ilmeisesti ollut kuvata mahdollisimman hurja action-elokuva uudesta näkökulmasta.

Leffan juoni (tai sen puute) alkaa pian kuitenkin vähän puuduttaa. Koko elokuva toistaa käytännössä "juokse karkuun-tapa kaikki-vaihda maisemaa" -kaavaa lopputeksteihin asti, joten tarinallisesti mitenkään erityisen jännä leffa ei ole. Tämä ei varsinaisesti olisi ongelma jos pituutta olisi vähemmän kuin puolitoista tuntia. Näin pitkässä ajassa juonen ohuus ehtii jo kyllästyttää, vaikka pari "yllätystä" mukaan onkin laitettu.

FPS kuvakulmana on jopa yllättävänkin hyvin onnistunut, eikä muutenkaan elokuvan teknisestä toteuksesta jää valittamisen varaa. Loistavasti oli myös onnistunut Queenin käyttö soundtrackissa, vaikka varmasti joku tosifani siitä mielensä pahoittikin. Toimintakohtaukset pitävät yleensä mukanaan ja sisältävät kaikkea mahdollista pilvenpiirtäjien päällä nyrkkitappelemisesta tankin ryöstämiseen ja parkour-juoksentelusta ihan vain tuttuun ja turvalliseen räiskintään.

Voisi kuitenkin sanoa että kyseessä on erityinen elokuva, mutta ei varsinaisesti erityisen "hyvä" elokuva. Ilman uniikkia ensimmäisen persoonan kuvakulmaa leffa jäisi korkeintaan keskitason suoritukseksi.  Suosittelen kuitenkin ehdottomasti katsomaan, sillä tällaisia ei ole montaa tarjolla, ja leffa onkin jotain täysin omanlaistaan. Kunhan ei odota mitään muuta kauhean maata mullistavaa uuden näkövinkkelin lisäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti