Chromecast + Pelit = ?

Kun ihminen ensiksi ostaa jotain ja alkaa miettiä vasta jälkikäteen käyttötarkoitusta tälle jollekin, on selvää että tällä ihmisellä on tarpeettoman paljon rahaa käytettävissään. Minulle kävi vähän näin kun ostin Chromecastin. Tokihan tämän(kin) ostoksen takana oli hauska ohjelmointiprojekti, kuten yleensä aina jos ostaa jotain sähköllä toimivaa, mutta olisihan Chromecastia kiva käyttää johonkin muuhunkin.

Lyhyesti tiivistettynä, Chromecast on telkkarin kylkeen tuleva murkula, joka tekee jänniä asioita samassa wlanissa olevien läppäreiden ja puhelinten kanssa. Pääasiassa se liikuttaa kuvaa ja ääntä halutulla tavalla. Esimerkiksi Youtube-videoiden ja Spotifyn käyttö telkkarissa helpottuu pari pykälää kun HDMI-piuhan/pleikkarin käyttö jää pois. Myöskin esimerkiksi jos tykkää bailata villisti (itse en), niin tällä voi kuulemma tehdä helposti yhteisiä soittolistoja.

Tämmöinen söpönappula.

Miten sitten olisi pelaaminen? Sitähän tulee muutenkin harrastettua aika tiuhaan. Vaikka teknisesti ottaen Chromecast onkin alunperin tarkoitettu enemmänkin juuri videoiden ja äänen pukkaamiseen telkkariin, niin kyllähän ihmiset tykkäävät telkkareita käyttää myös pelaamiseen. Onneksi Androidin Play Store tarjoaa tähän hätään muutamia pelejä, joissa on Chromecast-valmius. Kävin osan niistä läpi tylsän iltapäivän aikana.

Deer Hunter 2016
Oletko aina halunnut ampua luonnossa käppäileviä elukoita, mutta oikea ulkoilma aiheuttaa näppylöitä? Ei hätää, Deer Hunter tyydyttää tämän (ja monet muut määrittelemättömät) tarpeet. Pelissä ei tarvitse tyytyä jysätteleen Bambin äitiä, vaan myös Bambeja saa paukutella kumoon.

Harmi vain että peli ei toimi oikein Chromecastilla. En nimittäin mistään onnistunut löytämään castaus-nappulaa, jolla pelin saisi tekemään yhteistyötä Chromecastin kanssa. Onneksi pelkältä kännykän näytöltäkin näkee räiskiä näitä pikku söpöläisiä.

Minkälainen peura tämä on?

Angry Birds GO!
Rovion yritys työntää Mario Kartin tyyppistä peliä kännyköille turhankin tutun ja turvallisen Angry Birds -brändin kautta. Tällä pelillä ei ole mitään tekemistä Pokemon GO:n kanssa, vaikka nimet yhtä mielikuvituksekkaita ovatkin.

Harmi vain että peli ei toimi oikein Chromecastilla. Tällä kertaa castaus-nappi löytyy hyvinkin helposti, mutta valitettavasti sen klikkaaminen ilmoittaa, että tämä puhelin ei kelpaa. Pitäisi ilmeisestikin olla castaamiseen optimoitu malli. Sen lisäksi UI-bugaa pelin aikana urakalla.

Mit vit.

Motion Tennis
Wiin tennispelin kaltainen hässäkkä kännykässä ja telkkarissa. Miten siistiä voi olla, säästää satasia kun ei tarvitse ostaa konsolia. En malta odottaa että pääsen paiskomaan kännykkää pitkin seiniä. Ehkäpä jopa penetroin television ruudun oikein kovalla kämmenlyönnillä.

Harmi vain että peli ei toimi oikein Chromecastilla. Peli herjaa ettei se pysty tunnistamaan Chromecast-laitetta verkossa, mikä on väärin. Niin väärin. Ja valheellista. Harmi sinänsä, tulostin jo ennakkoon valmiiksi vakuutuskorvaushakemuksia.

No, onhan tämän ruudun tuijottaminen melkein yhtä hauskaa kuin korvauksien hakeminen.

Risk
Klassikkolautapeli, jossa tavoitteena on nousta Napoleonin märän päiväunen tavoin maailman valtiaaksi myllyttämällä kaikki muut. Nyt saman voi saavuttaa kännykällä ilman kaikkea lautapeleihin liittyvää säätöä. Melkein yhtä hauskaa.

Harmi vain että peli ei toimi oikein Chromecastilla. Uskotko. Tällä kertaa castaus-nappula löytyy, ja sen painamisella on jopa selvä vaste: ääni alkaa kuulua televisiosta. Harmi vain että kuva puuttuu. Viimeistään tässä vaiheessa tyhmempikin tajuaa että ehkä se optimointi olikin tärkeä juttu.

Kyllä sen Riskiksi tunnistaa. Perusrumilla mobiiligrafiikoilla.

Big Web Quiz
Kyllähän tietovisapeli pitää olla. Tyhmempien kavereiden kanssa näitä on aina hauska pelata ja osoittaa omaa älyllistä (ja muuta) ylivertaisuutta. Monesti elämässä muutenkin on tullut tarpeen tietää läntisen tasankomaagorillan tieteellinen nimi

Tämäpä toimii. Tässä vaiheessa pieni shokki. Harmi vain, että minulla ei ole niitä tyhmiä kavereita käsillä kenen kanssa tätä pelata. Tietovisan pelailun hauskuuskäyrä kärsii rajuhkon putoamisen kun tajuaa ainoastaan oman vajavaisuutensa unohtaessaan Taylor Swiftin syntymävuoden.

Ilmeeni kun peli toimii. Kaikki kuusi yhtä aikaa.

FitFlap
Peli, jossa joutuu harrastamaan fyysistä toimintaa. Iljettävää. Peli muistaa myös mainostaa tätä jatkuvasti kertomalla kuinka paljon olet "laihtunut" raajoja ojennellessa. Oivaa kuitenkin esimerkiksi minulle, joka olen rikkonut tällä viikolla henkilökohtaisen painoennätykseni.

Harmi vain että peli ei toimi oikein Chromecastilla. Peli kärsii nimittäin samasta ongelmasta kuin Riskikin, ääni liikkuu mutta kuva ei. Castaus-nappulakin oli hukassa, sillä se ilmestyi puolisatunnaisesti vasta jossain vaiheessa valikoissa kikkailua.

Innostus peliä kohtaan suorastaan paistaa naamalta.

Voisi näin loppuyhteenvetona todeta, että ei se toimi. Ei niin ei. Ainakaan pelatessa. Toki voisi väittää että oma syy kun käyttää tarkoitukseen sopimatonta kännykkää yhdistettynä Chromecastiin, jolla on pääasiassa eri käyttötarkoitus kuin pelien pyörittäminen. Spotify ja Youtube sen sijaan kuitenkin toimivat moitteetta, joten kyllä härvelille varmasti muutakin käyttöä löytyy. Vaikkapa se ohjelmointiprojekti jos ei muuta.

Periaatteessa Chromecastin käyttämisessä peleihin on kuitenkin vahvasti potentiaalia: halpa laite yhdistettynä kohtuullisen tehokkaisiin puhelimiin, jotka aika monelta löytyvät jo taskusta. Ouyan epäonnistumisen jälkeen tässä voisi periaatteessa olla mahdollisuus lähteä kehittämään Android-pelaamista uuteen suuntaan. Vaikuttaa tosin ainakin tällä hetkellä siltä, että ihan heti tästä ei sitä hittijuttua tule. Saa nähdä.

Hardcore Henry: Kova Henri

Katsoin viikonloppuna elokuvan. Leffaksi valikoitui suhteellisen vastikään julkaistu Hardcore Henry. Tällä ei ole (onneksi) minkäänlaista yhteyttä entiseen aikuisviihdesankariin Henry Saareen, vaikka nimestä voisikin muuta luulla. Kyseessä oli juurikin "se" maailman ensimmäinen FPS-kuvakulmasta kuvattu toimintaleffa, josta oli keväällä enemmän juttua siellä sun täällä, ja olihan se esimerkiksi Finnkinon ohjelmistossakin. Ei varmaankin ihan turha elokuva siis.

 

Hommat alkavat kun Henkka herää mysteeripaikasta (=Venäjältä), ja huomaa muistin sekä parin raajan hävinneen. Vaimoksi esittäytyvä nainen ruuvailee puuttuvat ruumiinosat paikalleen, kunnes leffan pahis tulee seinästä läpi, pistää paikat remonttiin ja pöllii muijan. Tästä alkaa pelastus- ja kostoreissun yhdistelmä, jossa vedetään lähestulkoon jokaista pataan.

Sinänsä kauhean vakavasti otettava pätkä ei missään nimessä ole kyseessä, ja elokuva itsekin tiedostaa sen. Huonoja vitsejä, kliseitä sekä ylitseampuvaa toimintaa ja väkivaltaa löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Tämä on tarkoituksenmukaista, ja ajatuksena onkin ilmeisesti ollut kuvata mahdollisimman hurja action-elokuva uudesta näkökulmasta.

Leffan juoni (tai sen puute) alkaa pian kuitenkin vähän puuduttaa. Koko elokuva toistaa käytännössä "juokse karkuun-tapa kaikki-vaihda maisemaa" -kaavaa lopputeksteihin asti, joten tarinallisesti mitenkään erityisen jännä leffa ei ole. Tämä ei varsinaisesti olisi ongelma jos pituutta olisi vähemmän kuin puolitoista tuntia. Näin pitkässä ajassa juonen ohuus ehtii jo kyllästyttää, vaikka pari "yllätystä" mukaan onkin laitettu.

FPS kuvakulmana on jopa yllättävänkin hyvin onnistunut, eikä muutenkaan elokuvan teknisestä toteuksesta jää valittamisen varaa. Loistavasti oli myös onnistunut Queenin käyttö soundtrackissa, vaikka varmasti joku tosifani siitä mielensä pahoittikin. Toimintakohtaukset pitävät yleensä mukanaan ja sisältävät kaikkea mahdollista pilvenpiirtäjien päällä nyrkkitappelemisesta tankin ryöstämiseen ja parkour-juoksentelusta ihan vain tuttuun ja turvalliseen räiskintään.

Voisi kuitenkin sanoa että kyseessä on erityinen elokuva, mutta ei varsinaisesti erityisen "hyvä" elokuva. Ilman uniikkia ensimmäisen persoonan kuvakulmaa leffa jäisi korkeintaan keskitason suoritukseksi.  Suosittelen kuitenkin ehdottomasti katsomaan, sillä tällaisia ei ole montaa tarjolla, ja leffa onkin jotain täysin omanlaistaan. Kunhan ei odota mitään muuta kauhean maata mullistavaa uuden näkövinkkelin lisäksi.

Oispa parempia harrastuksia

Harrastan toisinaan kuvankäsittelyä, lähinnä silloin kun sattuu inspiraatio iskemään ja olemaan liikaa vapaa-aikaa käsissä. Pitkästä aikaa sattuivat molemmat ehdot olemaan yhtä aikaa tosia, joten lopputuloksena kyhäsin janoisena pikaisia kuva-arvoituksia. Osa vaati vain oikean fontin googlaamista, osaa taas joutui vähän tuunaamaan ja osaan meni luvattoman paljon aikaa. Ei pitäisi olla kauhean vaikeita, kolmas on todennäköisesti oudoin.

Saattaa olla että tänään maistelen olutta.

PS: En jaksa kirjoittaa toista katsausta Pokemon GO:sta. Kyllä se nyt toimii ja on ihan hauska peli, mutta alkaa toistaa itseään aika pian. Tänään aamulla tuli "onko tätä vielä pakko pelata" -fiilis ensimmäistä kertaa, mikä ei suoranaisesti ole ikinä hyvä merkki. Aloin jo jättämään Rattatat ja Pidgeyt rauhaan kun ei enää jaksa kiinnostaa. Toisen sepostuksen sijaan tein yhden hauskan meemikuvan, joka tiivistää kaikki tämänhetkiset tunteeni tätä peliä kohtaan.

199 ja lisää ropisee.

Pokemoni monsteri peli kiellettävä!

Viime aikoina julkisuudessa on paljon ollut uusi kännykkäpeli nimeltä Pokemon go. Tästä pelistä on ollut jopa valtakunnan lehdissä asti juttua. Se on herättänyt myös vastustusta ja ihmiset ovatkin sanoneet että sen sijaan että lapset pelaisivat peliä heidän pitäisi tehdä jotain kehittävää. Kuten vaikka poimia marjoja. Minulle on aivan sama mitä lapset tekevät, vaikka onkin kyllä hyvä että tämä peli onkin houkutellut heidät ulos. Vaikka pakko myöntää, että olisi kansantaloudelle hyödyllisempää jos nuoriso kerjäisi marjoja jätskipalkalla samalla tavalla kuin minä tein pienenä mutta se ei ole kirjoitukseni pääasia.

Sen sijaan että oltaisiin huolissaan nuorten ajankäytöstä ja koitettaisiin miettiä sitä, tämä pokemon peli nostaa esille paljon vakavamman asian, vaaran joka uhkaa koko maailman tasapainoa. Viime aikoina on ollut paljon puhetta hakkereista ja viruksista ja troijalaisista jotka aiheuttavat tietokoneille ongelmia: kadonneita tietoja, särkyneitä laitteita ja paljastuneita valtionsalaisuuksia. Näiltä suojautuminen on vaikeaa ellei peräti mahdotonta, ja kun viirus ottaa laitteen hallintaansa, se on menoa se. Vain taivas on rajana kun hakkeri alkaa tehdä pahojaan.

Pokemoni pelissä monsterit seikkailevat oikeassa maailmassa kameran välityksellä. Kameralla otetaan kuva jostakin, jolloin Pokemoni pompsahtaa ruudulle kaapattavaksi. Tässä vaiheessa peliä piilee valtava riski, jos hakkeri ottaa puhelimen hallintaan. On realistinen riski että tällöin monsteri pääsisi pakenemaan tästä "virtuaali mailmastaan", todelliseen maailmaan, kun hakkeri vapauttaa örkin Viruksella. Tämä puolestaan aiheuttaa kansainvälisen kriisin, kun miljoonien pelaajien kännyköistä jättimäiset virtuaal ieläimet muuttuvat todellisksi keskellä kaupunkia ja aiheuttavat kaaoksen. Esimerkiksi tämä sopisi juuri terroristi järjestöjen toimintaan, jotka pyrkivät aiheuttamaan paljon kaaosta.

Kannatan vahvasti pelin kieltämistä lapsilta ja nuorilta, jotka eivät osaa suojautua hakkereilta ja näin aiheuttavat vakavan riskin yleis maailmalliselle tasapainolla. Kun sovellus on poistettu kaikkien ihmisten puhelimista, on tämän pelin kehittäjä on saatava teoistaan vastuuseen. Tälle miehelle tulee antaa vähintään elinkautinen ja hänen saamansa tuotto on palautettava käyttäjille. Tämän lisäksi pitäisi antaa sakko, jonka tuotto käytettäisiin tällaisten tuhosovellusten valmistamisen estämiseen ja tietoturvan tietoisuuden lisäämiseen jotta terroristit eivät voi vahingoittaa meitä.

Vain näin pystymme takaamaan turvalliset olot myös tulevaisuudessa tässä Pokemonien hurmaamassa maailmassa.

Kirjoittaja on huolestunut kahden lapsen isä, jonka taloudessa ei pelata pokemoneilla.

Rullaati rullaa

Ostin sitten rullaluistimet. Osittain tarkkaan harkittuna liikkeenä, jonka tarkoituksena on lisätä liikuntaa, osittain spontaanina heräteostoksena kun kerran halvalla sain. Joka tapauksessa, nyt olen enemmän tai vähemmän pakotettu opettelemaan tätä kesäihmisten suosimaa lajia. Rullaluistelijat, jotka eivät älyä väistää ketään, ovat kyllä keskimäärin ihmisiä jotka aiheuttavat eniten raivoa. Erityisesti jos luistelijalla sattuu vielä olemaan sellaiset kepit joilla lykittään lisää vauhtia.

Halvimmat mitä rahalla saa. Hyvä puoli tässä on se, että loppujen lopuksi kaikki rullaluistimet näyttävät samalta, joten kukaan ei saa tietää minun olevan köyhä.

Pikaisen kokeilun perusteella luistelu ei kuitenkaan ole kovin helppoa. Tai ainakin verrattuna normaaliin jäällä luisteluun, jarruttaminen on vaikeampaa, kääntyminen on vaikeampaa ja vauhdin kerääminen on vaikeampaa. Pystyssä pysyminen on vaikeampaa. Kaikki on vaikeampaa. Asiaa eivät suoranaisesti auta paksut ja tönköt suojavarusteet, jotka ovat ilmeisen tärkeitä hengissä pysymisen kannalta. Erityisesti nykyisellä taitotasolla. Kaiken tämän päälle vielä jalat ja selkä tulevat kipeiksi.

Jotakuinkin tähän tyyliin.

Onneksi vain kahdesti on tullut vasta kaaduttua. Täysin sattumalta ja mitenkään tähän liittymättä myös tasan kahdesti on tullut rullisteltua. Ensimmäisellä kaatumiskerralla rymähdin kontilleen maahan, mikä sai minut tuntemaan itseni erittäin tyytyväiseksi siitä, että ostin kaikki mahdolliset suojukset. Toisella kerralla taasen tuuskahdin perseelleen niin komeasti kuin vain voi. Valitettavasti pyrstöpanssaria ei vielä ollut myytävänä, joten tämä kävi jo jossain määrin kipeää.

Jotakuinkin näin se meni, joskin laskeutuminen ei tapahtunut aivan luistimille.

Kova tavoite kuitenkin on, että kesän loppuun mennessä osaisin luistella niin hyvin ettei tarvitsisi hävetä julkisella paikalla. Tai ainakin tekniikka olisi niin kehittynyt, ettei joka ikisellä luistelukerralla tarvitsisi kokeilla asfaltin kovuutta suojuksilla. Veikkaan nimittäin että enemmän luistelijan kuin tien pinta pehmenee jatkuvalla könyämisellä. Voltin jos saisi tehtyä (tarkoituksella) niin se olisi kiva bonus.

Jos tätä paremmalta näyttää niin nostan itselleni kuvitteellista hattua. Tosin hiekalle kaatuminen on varmasti pehmeää.

Pokemon GO

Veikkaan, että aika isolle osalle ihmisiä on jo tullut tieto uudesta Pokemon-pelistä. Pelistä, jota voi pelata kännykällä ja jolla voi kerätä näitä mielikuvituselikoita oikeassa maailmassa. Lapsuudenunelmani käyvät vihdoin ja viimein toteen. Kuten asiaan kuuluu, peli julkaistiin aluksi ulkomailla, joten varmaa oli että pelistä sai kuulla ihan riittävästi ennen kuin siihen pääsi käsiksi. Ennakkohype ja joka paikasta tullut Pokemon GO -tykitys alkoi ottamaan päähän jo kaksi päivää julkaisun jälkeen.

Olen 15, aikuinen ihminen eikä minulla ole aikaa tällaiselle hömpälle.

Tämä portaistettu julkaisuaikataulu ei suinkaan suomalaisia pelaajia hidastanut. Tämä kävi ilmi viikko sitten koiraa ulkoiluttaessa, kun ihmettelin kuinka joku tähtäili minua kännykän kameralla. Perään sain selityksen että "joo mää vaan pelaan tätä Pokemon-peliä". Itse en uskaltanut ladata peliä epävirallisista lähteistä, sillä madotuksen, virusten ja muiden pöpöjen riski oli ilmeinen. Itse asiassa pelistä liikkuikin pari jekkuversiota, jotka mahdollistivat periaatteessa kaiken. Käytännössä en tiedä mitä ne lopulta tekivät.

Peli julkaistiin eilen lauantaina, ja odotus viimeinkin palkittiin. Lähinnä kaatuilevilla servereillä ja omituisella jumitamisella. Kannatti malttaa mielensä. Tilin kuitenkin sai tehtyä, ja startteriksi valikoitui Charizard, joka on taktisesti paras vaihtoehto: vesi- ja ruohopokemoneja nimittäin tulee vastaan joka kulmalta, sen sijaan tulipokemonit ovat harvinaisempia. Toki jos tälle linjalle lähdetään, niin myös Pikachu olisi ollut varsin hyvä startteri, mutta sen nappaaminen onkin oma urakkansa.

Enää 143 Pokemonia jäljellä.

Tämän jälkeen oli aika lähteä seikkailemaan. Kuten aina Pokemonissa, tässäkin pelissä on tarkoitus kerätä kaikki Pokemonit ja olla mestari. GO:ssa tämä hoituu kävelemällä ympäri maailmaa ja klikkailemalla kartalle ilmestyviä örkkejä. Tämän jälkeen Pokemon etsitään kameralla ja sitä nakataan pokepalloilla. Pokepalloja saa oikealla rahalla tai Pokestopeista, joita on "merkittävissä maamerkeissä". Merkittävä maamerkki voi esimerkiksi olla sisäpihan leikkikenttä, joten aivan tiukkoja merkittävyyden määritelmässä ei ilmeisesti olla.

Yllätys takaapäin.

Keräilyn lisäksi peliin kuuluu ilmeisesti taistelua salien muodossa. Valitettavasti en päässyt testaamaan tätä, sillä saleille vaaditaan enemmän kokemusta kuin mitä onnistuin kaatuneiden servereiden kanssa hankkimaan. Elämää onneksi helpottaa edes se, että sisäpihalla on Pokestop. Näin ollen pokepalloja (ja kokemusta) saa helposti vierestä ilman että tarvitsee lähteä ulos asti kikkailemaan. Joskus Pokemonejakin saa sisältä, ihan sängystä asti.

Virtuaalitodellisuus on jo täällä.

Ensimmäisellä koiranlenkityskerralla mukaan tarttui Rattata. Vastaan tuli myös Raticate, mutta pelin serveri teki tässä vaiheessa temput ja tämä heppuli jäi toistaiseksi nappaamatta. Loppumatka menikin sitten ihmetellessä kuinka sovellukseen pääsisi takaisin sisälle. Ja oikeastaan melkein koko loppupäivä. Illasta pysyin jopa vartin kirjautuneena sisään, ja nappailin parit peruspokemonit. Valitettavasti kuitenkin Zubatia napatessa serveri taas jumahti. Miten minä nyt saan Zubatin, ne varmasti ovat huippuharvinaisia.

Tämä kuva on palanut jo verkkokalvoille aika tehokkaasti.

Varmastihan toisena päivänä onni olisi parempi. Pakkohan sen olisi olla. Aamulla ajattelin, että käyn lenkillä ihan vain Pokemon GO:n vuoksi katsomassa mitä näkyy ja miten peli tarkemmin toimii. Pyörällä pääsisi nopeampaa, ja koirien kanssa ei tarvitsisi kinastella mihin mennään ja mitä tehdään. No, pääsin rappukäytävässä yhdet portaat alas ennenkuin vastaan tuli Rattata, jota napatessa "yllättäen" sovellus jumahti. Tässä vaiheessa tippui hanskat ja tulin takaisin kämpille murjottamaan.

Pokemon GO vaikuttaa ihan lupaavalta peliltä, joka on tällä hetkellä kuitenkin kohtuullisen kaukana nautittavasta (tai edes pelattavasta) pelistä. Ehkäpä teen uudemman katsauksen jahka serverit ovat kohtuullisen stabiilit. Peliruutua ja lähellä olevia Pokemoneja tuijottaessa kuitenkin haluaisi mennä pihalle hakemaan ne kaikki, mutta tällä hetkellä toiminnan vaikeustaso vaihtelee vaikean ja mahdottoman välillä. Myöskin esimerkiksi salit ja munat jäivät toistaiseksi kokeilematta, joten nähtävää ainakin vielä riittää. Tiedä sitten miten pitkään peli lopulta säilyttää suosionsa.

Kuukauden soittolista: Heinäkuu 2016

Kuukauden turhimman postauksen aika. Se, mikä tekee tästä vielä poikkeuksellisen tarpeettoman, on se kylmä tosiasia että tämän kuukauden listassa on keskimääräistä enemmän räppiä. Höh.

Nyt kävi näin.

Anderson Paak feat. T.I. - Come Down
Groovaavaa räppiä hyvällä, jalan alle menevällä fiiliksellä. En suoraan sanottuna osaa kirjoittaa räpistä mitään kun en sitä normaalistikaan paljoa kuuntele.

Danny Brown - Smokin & Drinkin
Pueblo Cafe - Todo Mi Vida
Viime aikoina on tullut katsottua Silicon Valleyta, ja sen soundtrackilta jäivät nämä kaksi mieleen. Eritoten jälkimmäinen. Ei varmastikaan yllätä, että kyseiseen biisiin liittyi latinogangsteri.

Nollapiste, Artturi & Majuri - Ei mitään asiaa

Ei mitään asiaa, ei mitään asiaa kun kysyn ämmiltä käynks mä vittu useemminki täällä

Juuri kuten itsekin asian muotoilisin. Vitun ämmät.

Petos - Vittuun Sun Swägi
Tällä kaverilla on paha mieli monestakin asiasta. Lähinnä kai siitä, kuinka nuoremmat ihmiset ovat perseestä. Tämä on sanoma, joka on helppo myös itse allekirjoittaa.

Dxxxa D, Hzzzt & Minki - Ma-Ti-Ke-To-Pe-La-Su

Turha ees kysyy mitk on illan speksit

On vaan yks targetti ja se on pleksit

Burns - Run Things
Muistan Burnsin parhaiten Calvin Harrisille tehdystä I'm Not Alone -remixistä, joka ei saavuttanut välitöntä paikkaa sydämessäni. Mukava nähdä että seitsemässä vuodessa on tapahtunut kehitystä. Tai sitten joku muu on vain ominut saman taiteilijanimen.

Armin van Buuren - Dominator
Jokaisella DJ:llä/tuottajalla tulee joskus elämässä vaihe, kun on ehdottomasti pakko tehdä oma versio Human Resourcen Dominatorista. Nyt tuli AvB:n vuoro. Aika kuivakka veto. Alkuperäisen voisi viimein jättää rauhaan. Jos tiedät jonkun, joka suunnittelee tästä remixiä, pysäytä hänet.

Gunther & The Sunshine Girls - No Pantalones
Tämäkin ukko on ilmeisesti vielä hengissä. Siinä missä vanhat kipaleet olivat perushassua purkkapoppia, on tämä uusi pläjäys lähinnä vaivaannuttavaa kuunneltavaa. Sitä paitsi toivoiko joku oikeasti Guntherin comebackkia, tämä vitsi meni vanhaksi jo hyvän aikaa sitten.

Plastic Farm - Lead Me
Kanadalainen yhden miehen bändi. Olen aina kadehtinut ihmisiä, jotka pystyvät soittamaan useampaa kuin yhtä instrumenttia, sillä itse en taivu edes siihen yhteen.

Mira Luoti - Lähiölaulu
En ikinä varsinaisesti tykännyt PMMP:stä, mutta nyt kun bändin jäseniltä on alkanut tulla soolotavaraa, on sekin alkanut kuulostaa hyvältä. Vesalalta en ole vielä kuullut yhtään hyvää kappaletta. Mira Luoti on onnistunut tekemään yhden kuunneltavan biisin, tämän, joten hän on toistaiseksi johdossa.

The Singularity - Wetter
Ensimmäisen kerran, kun laulaja avasi suunsa, luulin että Maniac lähti soimaan. Ei sentään. Kasarivivahteista synapoppia kuitenkin. Säe "I want to make you wet with my perspiration now" herättää oksennuksensekaisia ajatuksia, muuten ihan jees.

TJH87 - New Horizons
Uutta musiikkia näiltäkin tyypeiltä. Kuulostaa aika paljon Porter Robinsonilta hänen Years-levynsä aikoihin. Eli aika erilaista tavaraa kuin mitä TJH87:lta voisi odottaa.

DJ Shadow - The Mountain Will Fall
Shadow on tyyppi, joka on tehnyt DJ-hommia pitempään kuin minä olen ollut hengissä. Sitkeä kaveri, itse hapotuin levyjen soitteluun riittävän pahasti neljässä vuodessa. Toki todennäköisesti DJ Shadow ei soita Kempeleen paikallisräkälässä kasarirokkia, mutta kuitenkin.

Sigur Rós - Óveður
Jalkapallo loppui, ja Islanti pärjäsi yhtä hyvin kuin mitä ennakkoon veikkailinkin. Eli hyvin. Sen kunniaksi uusi single saarivaltion toiseksi tunnetuimmalta musiikkikeskittymältä Sigur Rosilta. Outoa settiä, eli juurikin sitä mitä pitikin.

Steamin kesäale

Samalla varmuudella, kuin kesällä sataa liikaa vettä ja joutuu käymään ikävystyttävää small-talkia huonosta säästä, tulee myös vuosittainen Steamin kesäle, josta saa näppärästi tekemistä niihin sateisiin päiviin. Nämä alennukset ovat pahamaineisia siitä, kuinka niiden aikana iskee mania ja on pakko ostaa enemmän pelejä kuin mitä ikinä ehtii pelata (tai edes asentaa). Nyt kun alen loppumisesta on reilu viikko, olen jo väistänyt tämän tilanteen: kaikki uudet pelit on jo asennettu ja kokeiltu kertaalleen läpi!

Syynä tähän tosin saattaa olla se, että tällä kertaa pääsi erittäin vähällä, alle viidellätoista eurolla tarttui mukaan neljä peliä. Osittain johtuu siitä, että alet loppuivat lomamatkan aikana, jolloin en ehtinyt(=muistanut) tehdä viime hetkien paniikkitörsäyksiä. Osittain siitä, että kun Steamin kirjastossa alkaa olla yli 300 peliä, iskee syyllinen olo pelien määrän suhteen. Tässä kuitenkin kirjastoon lisätyt neljä peliä.

TIS-100
Löyhästi Assembly-ohjeloimintiin perustuva puzzle-peli. Tästä pelistä olikin jo aiemmin puhetta, mutta nyt on lisää. Ohjelmointi on kivaa. Pelit, jotka perustuvat ohjelmointiin, ovat vielä kivempia. Harmi vain, että en ole kauheasti ehtinyt pelata tätä peliä sen jälkeen kun sitä viimeksi suosittelin juhannuksena. Sinänsä yllättävää, mutta pelissä on jopa tarina. En tosin tiedä millainen, sillä en ole päässyt erityisen pitkälle. CIA tai FBI oli kuitenkin muistaakseni mainittu jo.

Peliä, joka näyttää tältä, ei voi muuta kuin arvostaa.

Periaatteessa kai peliä voisi ehkä kritisoida sen korkeasta aloituskynnyksestä, mutta todellisuudessa se kuuluu asiaan. Ei ohjelmointi, erityisesti Assembly-ohjelmointi, ole mitään kevyttä ja hauskaa läpsyttelyä. Kyseessä on tämän listan halvin peli, joten tavallaan voisi sanoa että tämän kokeiluun on kuitenkin matalin kynnys. Joten kokeile sitä. Heti.

NEO Scavenger
Vuoropohjainen post-apokalyptinen selviytymisroolipeli. Kohtuullisen haastava tapaus, jonka sisällön voi tiivistää jotakuinkin näin: herää cryo-laboratoriosta, pakene, kuole luontoon kolmen päivän sisään sisäisen verenvuodon vuoksi ja aloita alusta. Todennäköisesti pärjäisin itsekin yhtä hyvin vastaavassa tilanteessa. Mikään aiempi peli ei myöskään ole aiheuttanut samanlaista surua särkyneen muovipussin vuoksi.

Ottaisinko taskun täydeltä kiviä vai vesipullon? Valinnan vaikeus. Toivottavasti en itse joudu koskaan vastaavanlaiseen tilanteeseen.

Isoin moka tässä on pelissä on alustavalinta. Pelistä oli alunperin tarkoitus tehdä selainpeli, joten se on tehty Flashin päälle. Tästä seuraa se ongelma, että jos selaimen tyhjentää evästeistä, myös pelin tallennustiedot kuulemma häviävät. Toisaalta, jos peli kestää keskimäärin muutaman tunnin ennen väistämätöntä kuolemaa, ei välttämättä suurta vahinkoa pääse tapahtumaan. Syytän Flashia myös tönköstä käyttöliittymästä. Periaatteessa on kuitenkin ihailtavaa kuinka joku on jaksanut Flashin kanssa tapella tehdäkseen tällaisen pelin. Suosittelen kokeilemaan.

Door Kickers
SWAT-tiimin komentelustrategiapeli. Ei vuoropohjainen, mutta ei täysin reaaliaikainenkaan. Ukkeleita komennellaan sinne tänne hienon strategian mukaan ja peliä lyödään pauselle ja päälle niin kuin huvittaa. Poliisit kikkailevat menemään käskyjen mukaan ja ampuvat mahdollisimman hyvin pahiksia. Periaatteessa kai pelaan tätä peliä väärällä taktiikalla. Ajatus ilmeisesti olisi tehdä yksi hieno suunnitelma, joka sitten seurataan alusta loppuun. Itse en koskaan suunnittele yhtä ovea kauemmas, jolloin erikoisjoukkojen toiminta muuttuu spontaaniksi "mennään vaikka tosta"-toiminnaksi.

Hetki ennen kuolemaa. Örr.

Door Kickersistä löytyy myös Androidille versio. Tämän toimivuutta en kokeillut, mutta ehkä sekin on hyvä. Siinä jä siinä pitäisinkö tätä täyden 19€:n hinnan arvoisena, sillä peli alkaa toistaa itseään kohtuullisen pian. Toisaalta, jos peli iskee, niin sisältöä on enemmän kuin riittämiin, ja silloin peli on helposti hintansa väärti. Löytyy iso pino tehtäviä, monta kampanjaa, modeja, kenttägeneraattoria ja muuta hauskaa.

Breach & Clear
Kommandotiimin komentelustrategiapeli. Eroaa edellisestä sillä, että on puhtaasti vuoropohjainen peli, jossa sekä omat että vastustajan komennot ajetaan yhtaikaa. Lisäksi nyt ei olla poliisi vaan ihka aito sotasetä. Sinänsä ihan perushauskaa vuoropohjaista joukkueenmääräilyä, mutta pieni viimeistelemättömyys ja amatöörimäisyys häiritsee pelistä nauttimista. Yleensä tämänkaltaisissa peleissä omien ukuleiden osumatarkkuus on tasoa "ei näin", eikä tämäkään peli poikkea kaavasta. Joskus luulisi että koulutetut erikoisjoukot osaisiviat ampua vapaan maailman vihulaisia.

Uskoisitko sinä henkesi näiden miesten käsiin.

Myös tästä löytyy Androidille versio. Selkeästi tämä näkyy myös tietokoneversiossa 3D-grafiikoiden simppeliytenä ja parista muusta kohdasta, joissa mutkia on vedetty suoriksi laskennan optimoinniksi ja yleisen sujuvuuden parantamiseksi. Kaiken kaikkiaan vähän tönkkö peli, jota en välittömästi suosittelisi hankkimaan ainakaan tämänhetkisellä 15€ hinnalla. Muutaman euron ehkä voisi maksaa. En ainakaan ajatellut vaatia rahoja takaisin.

Diamond Digger Saga
Myönnettäköön, tällä ei ole mitään tekemistä Steamin taikka minkäänlaisen alennusmyynnin kanssa. Laitoin kuitenkin tähän listaan bonarina, koska olen jälleen langennut uuteen free-to-play huijaukseen. Kyseessä on tottakai taas yksi Candy Crushin tekijöiden rahastuskeino jostain vanhasta puzzlepelistä. Sen sijaan, että vedettäisiin karkkeja kolmen riveihin, tällä kertaa klikkailaan kolmen ryhmissä olevia jalokiviä. Hyvin yksinkertaista, eikä millään tasolla uniikkia.

Tietää kyllä minkälainen perseraiskausfestivaali on luvassa kun Kingin peli ilmoittaa etukäteen "Hard Level".

Ihan "hauska" peli se kuitenkin on. Lukuunottamatta niitä kenttiä, jotka on tehty liian vaikeiksi ja joihin on käytännössä pakko työntää oikeaa rahaa jotta pelissä pääsee etenemään. Tämän vuoksi en viitsi suositella tätä kenellekkään, sillä olen sataprosenttisen varma että parempikin vaihtoehto tästä klassikkopelistä löytyy kännykkään. Itsekin varmasti hakkaan päätäni paywalliin ennen tämän viikon loppua.

Käyttökohteita ilmaiselle kassille

Kaikki bloggaajat rakastavat ilmaista tavaraa. Se, joka väittää muuta, ei ole oikea bloggaaja. Itse tiedän, koska olen nyt virallisesti oikea bloggaaja sillä sain ensimmäisen ilmaisen asiani. Kangaskassin. Fun Light haki nimittäin Facebookissa bloggaajia jakamaan ihmisille Teemu Keisterin kasseja ja Fun Lightin mehua. Jos Teemu Keisteri ei ole tuttu, niin ehkä Windows95man on. Jos tämäkään ei ole tuttu, niin suosittelen katsomaan alla olevan Keisterin ohjaaman videon. Se selittää kaiken.

Ylläoleva video oli aika lailla pääsyy miksi päätin hakea mukaan tähän kassijuttuun. Ei osunut valinta minuun, mutta sain silti säälikassin. Eli vältyin asioiden jakamisen vaivalta ja sain silti mitä halusin. Fun Lightkin sai nyt maininnan blogissa. Ainoa, joka tässä tilanteessa kärsii, on lopulta lukija, kun uhraan taiteellisen integriteettini ilmaisen kangaskassin vuoksi. Periaatteessa kai tästä ei edes tarvitsisi kirjoittaa, koska minua ei valittu oikeaksi kassisankariksi, mutta pakko päästä leuhkimaan kun kerrankin jotain saa ilmaiseksi.

Tadaa. Joskin ilmeisesti se "oikea" kassi oli pykälän hienompi.

Mitä tällä pussilla sitten voi tehdä? Kassit tuntuvat olevan uusi mustekynä, joita jaellaan messuilla, tapahtumissa ja ties missä firman nimen levittämiseksi. Lopputulos on se, että keittiössä on yksi vetolaatikollinen täynnä mainoskasseja. Kaikille niistä on kuitenkin hankalaa keksiä käyttöä, ellei sitten tee tarkkaa kassinkäyttösuunnitelmaa ja pidä kirjaa milloin mitäkin kassia on käytetty. Helpompaa on keksiä uusia, vaihtoehtoisia käyttökohteita ja ottaa kassit tiukasti integroiduksi osaksi elämää.

Tässä olisi uusia käyttökohteita (ilmaiselle) kangaskassille.

Anonymiteetin säilyttäjä
Oletko ammatiltasi presidentti, pankkiryöstäjä, julkkisbloggaaja (jolla on ilmainen kassi) tai muu henkilö, joka tarvitsee identiteetilleen suojaa? Tällöin on hyvä peittää kasvot. Mikäpä tähän käyttöön sopisikaan paremmin kuin hengittävä kangaskassi, josta jopa näkee lävitse jos siristelee silmiään riittävästi. Verrattuna esimerkiksi kommandopipoon kassi ei kiristä päätä. Näin hyvin suojattuna voi hyvinkin tehdä mitä haluaa ilman sen kummempia jatkoseuraamuksia. Suosittelen.

Harmi että kassissa oleva naama on väärinpäin.

Lahja
Kassi on varsin hieno lahja. Etenkin uusi kassi, jonka sisälle ei ole vielä ehditty särkeä rahkapurkkia. Pussukan pois lahjoittamisessa on myös se etu, että siitä pääsee eroon jos sattuu omistamaan liikaa näitä näppäriä tavaroiden kuljetusvälineitä. Jos vielä haluaa alkaa pröystäilemään, niin toki kassin sisäpuolelle voi laittaa jonkinlaisen toisen lahjan, jolloin itse lahjan tarjoiluastia jää sivuosaan. Voi nimittäin kuitenkin olla, että myös vastaanottajalla on riittävän paljon kasseja jo odottamassa käyttöä.

Mikä tahansa on lahja jos sen käärii pinkkiin rusettiin.

"Väliaikainen" "säilytyspaikka"
Yleensä ihmisillä on jonkin verran turhaa rojua nurkissa. Tai ainakin minulla on, työpöytä muistuttaa tällä hetkellä enemmän kaatopaikkaa kuin työpöytää. Ison osan näistä tavaroista voisi sijoittaa johonkin näppärään paikkaan (=pois silmistä). Esimerkiksi kassiin, sitten laittaa kassi johonkin kaappiin ja lopulta unohtaa tavarat seuraavaksi puoleksi vuodeksi, kunnes jotain tärkeää krääsää taas tarvitsee. Tokihan sitä sijoituspaikkaa ei siinä vaiheessa enää muista. Joskus vuoden kuluttua kevätsiivotessa kaapista löytyy tämä mysteerikassi, joka sisältää kaiken mitä olet ikinä tarvinnut.

Putkikassin sisältö on ollut väliaikaisessa säilytyspaikassa kohta kaksi vuotta.

Ilmaisen mehun kuljetusväline
Ainiin, unohdinko mainita? Kassin mukana tuli kaksi litraa raikasta ja ravitsevaa Fun Light mehutiivistettä. Mukana oli jopa omaa henkilökohtaista suosikkiani omena-päärynää. En yleensä juo mehua muulloin kuin darrassa, mutta nyt on ainakin varaa pistää hurjemminkin hupsutteluksi kun seuraavallekin päivälle löytyy riittävästi nesteytystä. Kassissa nämä mehut kulkevat näppärästi ympäri maailmaa sinne missä seuraavan kerran iskee tarve hörpylle.

Osa pulloista piti jo avata koska lauantai tapahtui.

Moukari
Siinä vaiheessa, kun ihmiset alkavat aukomaan päätään siitä kuinka puhut liian pitkästi ja usein ilmaisesta kassista, on aika ottaa kovat käyttöön. Pakkaa ilmaiset mehut ilmaiseen kassiin ja tee ilmaisiin kahvoihin solmu. Voilà, sinulla valmis ikävien ihmisten karkotin. Ennen kuin alkaa huitomaan ukkeleita urakalla, kannattaa kaivaa toinen ilmainen kassi pään päälle välttääkseen ikävän anonymiteetin menetyksen. Näin saa samalla myös tuplattua ilmaisten kassien käyttöasteen.

Kirjoittaja sai ilmaisen kassin.

Matkapäiväkirja, osa 2/2: Matka päättyy

Tämä teksti on toinen osa matkapäiväkirjaa, ensimmäisen osan voi lukea täältä. Paljon kuvia ja aika paljon tekstiä taas luvassa. Alunperin ajatus oli kirjoittaa kolme-neljä lyhkäisempää juttua reissun päältä. Mutta kuten tapoihini kuuluu, unohdin kannettavan laturin keittiön pöydälle, akku loppui ensimmäisenä iltana ja ensimmäinen suunnitelma piti nakata ikkunasta ulos.

7/3/2016

Ei ole ihme, että tanskalaiset ovat keskimäärin onnelista kansaa kun heidän pistorasiansa näyttävät tältä.

Kun hetken oleilee yhdessä tilassa vailla parempaa tekemistä, tilasta alkaa huomata virheitä. Näin kävi myös hotellihuoneessa. Vessapaperinpidike irtosi seinästä, ja lavuaarin tulppa oli muuten vain rikki. Tokihan nämä jutut piti korjata. Paperipidikkeessä oli kiinnitysruuvi löyhällä, joten sen kiristämällä kykeni taas nykimään paperia niin kovaa kuin kehtasi. Vähän jäi löysäksi, sillä ruuvi oli syystä tai toisesta poikki eikä mennyt aivan tarvittuun syvyyteen.

Onneksi oli housut jalassa kuvaa ottaessa.

Tulppa olikin vähän haastavampi. Se nimittäin heilui irtonaisena altaan pohjalla, vaikka se ei vaikuttanut irtotulpalta. Ilmeisesti tarkoituksena olikin, että tulppa olisi ruuvattuna kiinni altaassa olevassa tapissa, josta sitten sievästi sitä paineltaisiin pohjaan ja ylös. Ratkaisu oli lopulta niinkin yksinkertainen kuin tulpan ruuvaaminen kiinni altaan pohjassa olevaan tappiin. "Tadaa".

Omaa työn jälkeä kelpaa ihailla.

Toinen lomapäivä jatkui aamupalalla. Hotelliaamupalat ovat jännittäviä tapahtumia, ja tarjolla on kaikenlaista mielenkiintoista evästä. Se, mikä kuitenkin vähän pilasi tämän hotellin aamupalan, oli huono asioiden järjestely. Tarjolla oli kaksi "linjastoa", mutta linjastot eivät olleet johdonmukaisia, niissä ei ollut mikäänlaista opastusta miten niissä kuljetaan eikä tietoa mistä päästä aloitetaan. Kun tällaiseen systeemiin laitetaan parisataa turistia, on kaaos valmis.

Ja sitä paitsi pekoni oli pahaa. Mielestäni pekoni ei ole parhaimmillaan mustana, hampaissa rutisevana epämääräisenä klönttinä, vaan kohtuullisesti kypsennettynä, mukavan rapsakkana herkullisena verisuonten tukkijana. Ilmeisesti hotellit ovat kanssani eri mieltä, sillä kaikissa syömissäni hotelleissa pekoni on ollut sitkekää ja palanutta. Ja edellisessä hotellissa, missä kävin, pekonissa oli jotain kovaa ja valkoista. Arvelin luuksi, mutta mistä lähtien pekonissa on ollut luuta?

Tällä kuvalla ei ole mitään tekemistä pekonin kanssa. Aamupalan kanssa siinä mielessä, että kuvassa joutsenet syövät aamupalaa. Jännittävää oli se, kuinka joutsenet ja niiden poikaset söivät nätisti kädestä. Olen käsittänyt että ne ennemmin syövät käden kuin kädestä. Ehkäpä kaupunkielämä tekee laiskaksi.

Koska edellisenä päivänä ei vielä saanut tarpeekseen talojen ja patsaiden tuijottelusta, myös toisen päivän aamupäivä meni kaupunkia kierrellessä. Onneksi sentään vähemmässä määrin kuin edellisenä päivänä. Valmistaudu kuvavyöryyn:

Pakollinen kuva pitkästä ja tyhjästä kadusta. Niin syvällistä.

Näkymä Round Towerin huipulta. Kööpenhamina on suhteellisen tasainen paikka, muutamaa kirkontornia lukuunottamatta. Round Towerin nimi tulee siitä, että rakennus on pyöreä torni. Se on myös Euroopan vanhin toimiva observatorio.

Siellä on myös vanha huussi.

Koska kävely on tylsää, niin välillä voi mennä myös laivakierrokselle. Tässä Nyhavn vähän alempaa, veden tasosta.

Paikallinen kirjasto. Ei ole yhtä hieno kuin Oulun kaupunginkirjasto, ei millään tasolla.

Pew pew pew

Sokerissa keitettyjä manteleita. Pata, jossa mies keitti näitä, näytti siltä että siinä oli muutama manteli keitetty. Mahdollisesti myös jotain muuta. Pesty sitä ei ainakaan oltu.

Elämäni ensimmäinen kerta kun lyötiin nenän eteen tällainen kuviokahvi. En oikein tiennyt mitä tälle hienolle kuvalle pitäisi tehdä, joten join kahvin alta ja jätin vaahdon. 

Keskustassa näkyi myös skientologikirkko. En kuitenkaan uskaltanut ottaa siitä kuvaa, sillä epäilin että Tom Cruise tulee uniin ja alkaa muutenkin vainoamaan urakalla. Illasta sitten vuorostaan tuli käytyä Tivolissa, ehkä Kööpenhaminan mielenkiintoisimmassa paikassa. Käytännössä paikka on iso huvipuisto ja puutarha. Sää toki näytti vähän epävakaiselta kuten aina, mutta eihän se nyt kovin paljon voisi mennä huonompaan suuntaan.

Kaksi sekuntia lipun ostamisen jälkeen jäätävä vesi-/rae-/ukkosmyrsky. En nähnyt tämän tapahtuvan.

Sade sentään hellitti, aurinko paistoi ja lammelle pääsi hauskalle laiva-ajelulle.

Luonnollisesti tosin siinä vaiheessa kun oli keskellä lampea, sää muuttui tämän näköiseksi. Hyvin tuli kastuttua.

Edellisestä viisastuneena tuli ostettua ylihintainen sateenkarkotin, eli tuttavallisemmin sateenvarjo. Toimivuus oli omaa luokkaansa. ja sateenvarjon ostamisen jälkeen tuli enää yksi hyvin lyhyt ja heikko sadekuuro. Täysin odottamaton tapahtumien käänne.

Tuli käytyä tällaisessa vuoristoradassa. Jos kuvasta ei saa selvää kuinka vuoristorata kulkee, niin ei syytä huoleen. Minäkään en tiedä, vaikka huusinkin siinä apua. Mutta eiväthän ne suomea ymmärrä Tanskassa, hukkaan menivät hyvät huudot. Vähän joka suuntaan se kuitenkin meni. Välillä yhtaikaa.

Fox Newsin mukaan tämä paikka oli ainakin vuonna 2013 maailman kolmanneksi paras jätskikiska. Ja jos Fox News jotain sanoo niin se on totta.

Maisemakuva. Legendan mukaan Walt Disney sai idean Disneylandiin käytyään Tivolissa. Tiedä häntä.

Iltakuva. Legendan mukaan H.C. Andersen tykkäsi Tivolista. Paljon mahdollista.

Spruit.

Illasta oli vielä hieno valoshow, josta en saanut yhtään hyvää kuvaa huonolla kameralla.

1467590400
Viimeistään tässä vaiheessa lomaa oli todettava, että olin palanut naamasta ja niskasta. Kyllähän siinä kaksi päivää menikin. Palan typerryttävän helposti. Aika varmasti voisin käydä leppoisalla lomalla Underdarkissa ja palaisin varmasti sielläkin.

Lättyjä aamupalaksi? No, maassa maan tavalla tai maasta ulos.

Maanantai olikin vuorostaan eläintarhapäivä. Eläintarha on paikka, jossa tuijotellaan kilpaa kaverin kanssa tyhjää häkkiä ennenkuin jompikumpi hoksaa missä kulmassa eläin on piilossa nukkumassa. Usein tämä kilpalaji päätyy tasapeliin, kun kumpikaan ei löydä aidan takaa minkäänlaista elämää. Toisaalta, nukkuvatkin eläimet ovat ihan mielenkiintoisia.

Saukkoja ottamassa aurinkoa. Niiden nahka ei näytä palaneelta.

Päädyin myös ilmeisesti oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, sillä pääsin "ruokkimaan" elefanttia. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että piilotin porkkanan hiekkakasaan, josta norsu koitti sen sitten löytää. Jossain tuolla hiekassa on kottikärryllinen porkkanoita, joista varmaan suurin osa löytyi. Tarkka kärsä saa olla.

Kuvamateriaalia kilpikonnien hupihommista.

Tämä eläin oli outo. Se vain istuskeli mediaatioasennossa ja vilkuili ympärilleen. En muista eläimen oikeaa nimeä, joten kutsun sitä aina Kuningas Julianiksi Madagascarista.

Raidallisia hevosia ja pieni, sarvipäinen hevonen.

Preeriakoiria. Eivät näytä kauheasti koirilta. Söbixii silti.

Keskimäärin eläintarhat ovat kuitenkin hieman masentavia paikkoja, joissa murjottavien eläinten katselu aiheuttaa pahaa mieltä. Tokihan jotkut eläimet viihtyvät ilmeisen hyvin, mutta toiset, esimerkiksi simpanssit, näyttävät keskimäärin niin kyrpiintyneiltä että voisi luulla niiden tietävän mitä verot ovat.

Insinöörin sydäntä tosin lämmittää, että paikalla on ISO 14001-sertifikaatti

Kolmen päivä yhtäjaksoinen ympäriinsä tallustelu vaati veronsa, ja eläintarhareissun jälkeen ainoa asia, mitä jaksoi enää tehdä, oli syöminen. Kerrankin päätin luottaa Googleen hyvän ruokapaikan etsinnässä sen sijaan että sattumalta katuja pitkin haahuilu johdattaisi loistavan makuelämyksen luokse. Parilla näppärällä hakutermilla ("Cheap food Copenhagen") lähettyviltä löytyi Jagger, entisen Michelin-kokin pikaruokaravintola.

Kiakko.

Vähemmän yllättäen paikka kepitti mäkkärin ja Burger Kingin 100-0. Eniten ehkä hämmensi pullan päällä kiiltelevä rasva, jolla sai kädet tarpeettoman töhnäisiksi, mutta muuten erittäin maukasta ruokaa oli. Hampurilainen oli ehkä vähän pienehkö, mutta sitäkin paksumpi. Kylkeen vielä olut, ranskikset ja uppopaistettu kananfile, ja herkkuannos on valmis. Ei ehkä ihan Michelin-tason settiä, mutta toisaalta en koskaan ole Michelin-ruokaa syönytkään niin en voi vertailla.

Riittävästi ruokaa. Tai ranskalaisia ainakin.

Viides heinäkuuta, armon vuonna 2016
Aamupalalla pääsin viimein maistamaan kaikkia tarjolla olleita viinereitä. Loppujen lopuksi voiton vei perinteinen vaniljaviineri ja tiukalle kakkossijalle ylsi marjaviineri. Kaksi muuta, sokeri- ja kaneliviineri, eivät olleet kovin häävejä.

Onnelliset voittajat. Lautanen olisi toki ollut hyvä.

Tokihan jokaiseen lomamatkaan kuuluu pakollinen shoppailureissu, niin myös tähänkin. Keskustasta löytyi pari hienoa rättikauppaa, joista mukaan tarttui yksi paita. Enempää en uskaltanut ostaa, koska en vieläkään sisäistänyt kuinka paljon yksi kruunu on. Pari muuta matkamuistokauppaa piti käydä läpi, jotta pakollinen paikallinen shottilasi voitaisiin lisätä kokoelmaan. Kotona nimittäin on kokoelma, johon on aina ostettu shottilasi kun on tullut käytyä ulkomailla. Suurimmasta osasta ei ole ikinä juotu, mutta ovathan ne hienoja.

Luke, I am your cease & desist order. Joskin kyseessä oli ehkä aito lisenssipaita, tai sitten siihen on myös feikattu Disneyn logo. Ei välttämättä tarvitse pelätä muotipoliisia. Tämän joka tapauksessa ostin.

En usko, että pystyisin millään tasolla vakuuttavasti pitämään paitaa, jossa lukee "AMERICAN" isolla rinnassa. Onneksi minun ei tarvitse.

"In mass we trust" olisi ollut hauska, mutta jäi nyt väliin. Jotain bodarijuttuja kuitenkin ja sitten saa hävetä kun en tajua.

Niin kovat alennukset että vaatteetkin viedään päältä.

Muutaman päivän kun kiertää kaupungissa niin siitä alkaa myös huomata hauskoja yksityiskohtia. Kuten jokaiseen muuntajaan ja lyhtypylvääseen liimattuja tarroja. On toki makuasia pitääkö näitä taiteena vai vandalismina, mutta itse ainakin tykkään niistä.

Hillary Clinton. Jossain oli myös Donald Trump, mutta en saanut hänestä otettua kuvaa. "Let's have a real bad time".

Suomikin on päässyt maailmankartalle. 

Lisäksi kylästä löytyi myös muutama hieno katumaalaus.

Tämä oli henkilökohtainen suosikki.

Illasta oli sitten se varsinainen syy, miksi alunperin Tanskaan tuli itsensä raahattua: Coldplayn konsertti. Joskun joulun alla Facebook mainosti Tidalia, jonka kautta sai ostettua lippuja ennakkoon ennen varsinaisen lipunmyynnin alkamista joillekkin keikoille. Ruotsin keikalle ei saanut niin piti sitten ostaa, osittain heräteostoksena, Tanskan keikalle liput. Sinänsä hyvä, että pystyi ostamaan liput etukäteen, sillä Tanskan keikka myytiin aika pian loppuun (joskin heti perään ilmoitettiin, että seuraavana päivänä olisi toinen keikka, mutta se on huijausta ja muutenkin tyhmä juttu).

Joskus huonolla kameralla saa vahingossa jännittäviä kuvia. Ei välttämättä laadukkaita, mutta kuvia joilla on hieno persoonallisuus.

Välillä tulivat myös aika lähelle soittamaan. Melkein kosketusetäisyydelle. Niin lähelle. Silti niin kauas. 

Tämä oli ehkä paras kuva mitä onnistuin ottamaan.

Loppujen lopuksi keikka kesti kaksi tuntia, mikä alkoi tuntua jaloissa (jatkuvaa jaloista ruikuttamista tämä matkapäiväkirja). Melkein kaikki omat suosikit tulivat, Lovers in Japan ja Hurts Like Heaven olisivat olleet vielä mukavia lisäyksiä, mutta eivätpä ne muutenkaan kovia hitteja kai ole ikinä olleet joten niiden puute ei varsinaisesti yllättänyt. Keikka meni kuitenkin kyllä omaan henkilökohtaiseen Top-3:een.

Esityksen jälkeen oli vielä kaksi bussia takaisin hotellille, mutta yllättäen meni kävelyhommiksi kun 30 000 ihmistä tyhjennetään yhtaikaa ulos areenalta. Ensinnäkään, bussiin ei varmaan mahdu jos muutama sata ihmistä haluaa samaan suuntaan. Toisekseen, tämä ihmismäärä valui muutenkin suoraan autoteille joten bussit eivät edes päässeet eteenpäin. Olisin toivonut vähän parempaa varautumista järjestäjiltä, mutta olkoot.

6.7.2016
Se, mikä menee lennolla AY661 Kööpenhaminaan, täytyy tulla myös lennolla AY662 Helsinkiin. Matkalla lentokentälle bussissa soi 50 Centin In Da Club ja tunsin oloni vanhaksi. Vajaan viikon aikana lentopelko ei ollut hävinnyt mihinkään. Edellisestä lennosta oli kuitenkin lyhyempi aika kuin menomatkalla, joten uskalsin varovasti jo toivoa että tästäkin lennosta selvittäisiin hengissä. Onneksi matkalle osui myös mukava kapteeni, joka kertoi hauskahkoja juttuja ja varoitti ennakkoon töyssyisestä menosta. En kiljunut. Ainakaan ääneen.

Lennolla on aikaa lukea in-flight ostoskatalogia samalla kun yrittää unohtaa olevansa lentokoneessa. "Obsession for men" ei ehkä ole paras mahdollinen nimi hajuvedelle.

Ajomatka kotiin oli jotakuinkin yhtä jännä kuin pois kotoa. Monta tuntia istumista, radion kuuntelemista ja maisemien tuijottelua. Huikeaa. Lopulta pysäköinti oman kämpän parkkipaikalle, ja matkan julistaminen päättyneeksi. Hauska reissu mutta tulipahan tehtyä.