tiistai 28. kesäkuuta 2016

IRC-gallerian parhaat ryhmät

IRC-galleria elää ja voi. Jotenkuten. Suurimalla osalla alle 30-vuotiaista on varmaankin jossain vaiheessa elämää ollut vaihe, jossa on kuulunut IRC-galleriaan. Suurin osa näistä ihmisistä tuskin koskaan irkkasi, vaikka alun alkujaan "galtsu" oli juuri irkkaajien naamojen tuijottamista varten. Itsekin käytin IRC-galleriaa villeinä yläaste- ja lukiovuosina. Enkä irkannut. Tämän jälkeen aloin irkata ja lopetin gallerian käytön. Järkevä kehityskaari. 

Lyhyt koulutus ircin saloihin. Päähän sattuu

IRC-galleriasta parhaiten jäi mieleen se, kuinka olin aika lailla yhtä suosittu siellä kuin oikeassakin elämässä. Päivän kohokohta oli jos sai vieraskirjaan yhden ainokaisen vierailun. Kun harvoin sai kommentin tai jonkin muun notifikaation arvoisen asian, sitä piti makustella viitisen minuuttia ja katsella jännityksellä (1)-tekstiä ylänurkassa ennenkuin klikkasi ja pettyi. Pyysin erästä kaveria näyttämään miltä privaattikommentti näytti, koska en ikinä saanut sellaista.

A boy can dream

Facebookin ilmaantuessa IRC-gallerian suosio kuitenkin hävisi, syystä tai toisesta, ja nettisivusta tuli vähän samanlainen kuin siitä kylän polkupyörästä, jota kierrätetään omistajalta toiselle. Vuonna 2009 suosituimmassa ryhmässä oli reilut 50 000 käyttäjää, nyt alle puolet. Tai ehkä suosio onkin pysynyt samana ja itse kasvoin palvelusta ulos (miten moni nuori kutsui IRQ-galleriaa palveluksi?), mutta itse sivusto on edelleen suosittu esiteinien herutuskanavana. En tiedä tilannetta tarkkaan, enkä enää näin vanhana voi mennä tarkastamaan asiaa joutumatta epäillyksi jonkinnäköisestä ahdistelusta.

Saa nähdä miten monelle mustalle listalle päätyi kun tätä kuvituskuvaa etsiessä. Laatublogin eteen on tehtävä uhrauksia.

Pääasiassa galtsussa itseä ilmaistiin kuvilla. Mikäpä sen parempi tapa todistaa olevansa ihmisjätettä myös tulevaisuudessa kuin postailla itsestään kuvia juomassa alaikäisenä. Itsestäni tosin tuli diplomi-insinööri, mutta se on vähän sama asia. Toinen varsin näppärä keino itseilmaisuun olivat ryhmät. Ryhmiin kasattiin jonkin hauskan otsikon alle läjä ihmisiä, ja tämä hillitön ryhmänimi näkyi sitten omassa profiilissa. Näin pystyi varmistamaan, että kaikki varmasti saivat tietää miten kovasti rööki maistuu, vaikka profiilissa iäksi mainittiinkin 16,23 vuotta.

Mitähän tälle kaverille kuuluu nykyään. "Elämä on vittujen elämä" on kyllä lentävä lause, joka on omaan elämään jäänyt pyörimään.

Valitettavasti olen poistanut oman profiilin, joten en enää muista mihin ryhmiin kuuluin. Koitin kuitenkin selailla suosituimpia ryhmiä jos saisin herätettyä joitain (myötä)häpeän tunteita itsessäni, ja mielestäni menestyin tässä tavoitteessa äärettömän hyvin. Alla parhaimpia yhteisöjä, joista ainakin osaan kuuluin:

jos nauru pidentää ikää,ette pääse must ikinä eroo Elämänkatsomus ja filosofia 8232 jäsentä
Tottakai koko palvelun viidenneksi suosituin ryhmä on pitänyt kirjoittaa näin hirveällä kirjoitusasulla. Onneksi nauru ei konkreettisesti pidennä elämää, joten tämä kirjoitustyyli jäänee lyhytaikaiseksi.

Kaikki on laillista jos ei jää kiinni Elämänkatsomus ja filosofia 5944 jäsentä
Lakiteknisestä näkökulmasta tämä ei kyllä pidä paikkaansa. Lakimies voi olla eri mieltä. Ja lakimieskin voi olla itsensä kanssa eri mieltä riippuen siitä puolustaako vai syyttääkö hän jotakuta.

Älä valita tykkäät kuitenkin Muut 5329 jäsentä
That's what Bill Cosby said. Bill Cosby onkin varmaan edellisen ryhmän nimen kanssa samaa mieltä. Joskin hän teki tymästi ja jäi kiinni.


Hauskaahan tässä on se.

Ilman musaa ei voi elää Musiikki 4737 jäsentä
Oikeastaan voi. Nuorempana ei vain ollut mitään tekemistä, jolloin musiikkia tuli kuunneltua jatkuvasti, jolloin se tuntui "siltä jutulta". Nyt aikuisena tietää, että ilman ruokaa ei voi elää.

Ulkonäköön Ihastutaan Sisimpään Rakastutaan Rakkaus 3604 jäsentä
Diippii shittii. Periaatteessa kai se juttu näin menee. Mutta entä jos on objektofiili ja rakastuu putkeen? Sen sisällä ei ole mitään. Onko kyseessä vain pinnallinen suhde? Siinäpä illaksi pähkäilemistä.

Ajattelemme kaiken kaksimielisesti Harrastukset 3485 jäsentä
Tähän kyllä varmasti kuuluin, koska mielestäni oli hauskaa nauraa jokaiselle jutulle, johon tissi tai perse jollain tavalla liittyi. On se edelleenkin, mutta en myönnä sitä.

Pannaanko menemään vai mennäänkö panemaan? Elämänkatsomus ja filosofia 3336 jäsentä
Jos joku, koskaan, ikinä, missään on saavuttanut jonkinlaista menestystä tällä lauseella, haluan tietää. Menestykseksi ei lasketa turpasaunaa, vaikka siinä ihmiskosketukseen pääseekin.

Musiikin kuunteluni ei rajoitu näihin bändeihin. Musiikki 2651 jäsentä
Jostain syystä itse koin tärkeäksi laittaa tuhat eri bändiä profiiliin ja vielä tämän päälle, vaikka lopputulos taisi olla että ketään ei kiinnostanut. Paitsi minua itseäni tietysti.

Tupakka tappaa, mut voihan porkkanaankin tukehtua? Mielipiteet 2045 jäsentä
Tupakkaankin voi tukehtua jos tälle linjalle lähdetään. Ja toisaalta, porkkanakin tappaa oikein käytettynä.

Naisia ei saa lyödä, niitä kuuluu iskeä ;) Rakkaus 2020 jäsentä
Itse olen eri mieltä. Saatoin tosin kyllä kuulua tähän ryhmään. Ei sillä mitään vaikutusta ollut saantionneen. Tai sitten nimenomaan oli. Ketään en kuitenkaan iskenyt enkä lyönyt. Jämpti on näin.

Vakuuttava kuva Juha Miedosta vielä tähän väliin.

Hymyile eikä kukaan huomaa että sinuun sattuu Muut 1939 jäsentä
Tämän ryhmän sisältö vakavaa, kuten nimestä voi päätellä. Jollakin on paska poikaystävä, toisella on koeviikko ja kolmannella muuten vain ranteet auki. Itse voin samaistua näistä koeviikkoon.

Olin nuorempana aika tyhmä. Vanhempana asiat eivät ole paljoa kehittyneet. Eivätkä varmaan kehity tulevaisuudessakaan. Kuuden vuoden päästä luen tätä, häpeän ja poistan blogin. Aivan kuten tein IRC-gallerian profiilille.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Edit: Näihin kuviin, näihin tunnelmiin on virhe ja vale, tämä ei pääty tähän. Kirjoitin jatkoa. Niihin kuviin, niihin tunneliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti