keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Täytetyt suklaamunat

Kuten aiemmin totesin, pääsiäisessä parasta ovat töhnämunat. Eli maitokreemillä täytetyt suklaamunat. Valitettavasti muutkin ovat huomanneet tämän, ja Prismassa näiden suklaamunien tarjonta on ollut varsin puutteellista tarjontaan nähden. Niinpä otin härän sarvet omiin käsiin ja tein käsintehtyjä töhnäreitä. Reseptikin löytyi netistä Valion sivulta. Näillä ei tosin ole kai mitään tekemistä maitokreemin kanssa, mutta suklaanhimossa kyllä nämäkin käy.

En tosin tehnyt appelsiinihilloketta, koska siihen tulee 1/2 dl sitruslikööriä, ja tiedän kyllä mitä sille ylijääneelle sitrusliiköörille olisi tapahtunut, ja seuraavana päivänä oli kuitenkin työpäivä. En myöskään tehnyt sitrustäytettä, koska siihen olisi tarvinnut lemon curdia, jota en viitsinyt ostaa yhden ruokalusikallisen takia. Oikeastaan en myöskään tehnyt suklaatäytettä ohjeen mukaan, sillä siihen olisi tullut pikakahvia, jota en myöskään viitsinyt ostaa pikkumäärän takia. Ja täytteeseen humahti vahingossa koko purkki tuorejuustoa puolikkaan sijaan.

Herkullista mössöä
Tekeminen itsessään oli aika helppoa, "sekoita ainekset kulhossa kunnes valmista"-tasoa. Tässä vaiheessa hohottelin itsekseni kuinka Valion sivuilla reseptin vaikeustasoksi oli merkattu "Keskivaikea". Sitten piti alkaa irrotella suklaamunista päitä, tai "hattuja", jotta täytteen pystyi valuttamaan sisään. Käytin Kindereitä, koska ne ovat parhaita. Joka tapauksessa, lähestulkoon samantien kun koitin alkaa leikkaamaan päätä poikki niin muna purkautui atomeiksi.

Herkullista suklaata
Jonkinlaisia näistä kuitenkin tuli. Pakko myöntää, että kuvassa näkyvät munat olivat halki toiselta puolelta, paitsi etummainen josta ei oikein enää ottanut mitään tolkkua. Myöskin munakuppien puutteessa käytin shottilaseja. Ihan hyviltä maistuivat, joskin tupla-annos appelsiinituorejuustoa maistui aika vahvasti läpi. Nokkelampi minä olisi laittanut tupla-annoksen myös muita aineksia tasapainottamaan, mutta ahneempi minä ehti syödä jo kaiken.

Ja tokihan kun kyse oli Kinder-munista, niin olihan siellä niitä yllätyksiäkin. Tosin ilmeisesti lappasin kyytiin jotain Prinsessa-editio munia, sillä kaikki lelut olivat enemmän tai vähemmän "meh". Robotti jolla on tarroilla vaihdettava naama, koira jolla on hattu ja 25-vuotiaalle miehelle liian pieni rannekoru. Aikuisille pitäisi olla omia suklaamunia, jotka voisivat sisältää esimerkiksi oluttölkin, lahjakortin lähimpään kebulaan tai "vapaudut vankilasta"-kortin. Start-upin paikka.

Herkullisia leluja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti