sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Global Game Jam

Tosiaan, Global Game Jam oli viime viikonloppuna. Erinäisten kiireiden (työt, valmistujaiset, CS-rankin nosto) vuoksi en ole vielä ehtinyt sepostaa mitään aiheesta.

Mikä ensinnäkin on Global Game Jam? GGJ on pelijami, eli tapahtuma jossa lyhyessä ajassa koitetaan tehdä rajallisilla resursseilla mahdollisimman hyvä johonkin teemaan liittyvä peli. GGJ on siitä erityinen tapahtuma, että siinä vaaditaan fyysistä läsnäoloa, kun yleensä pienemmissä jameissa voi osallistua virtuaalisesti. Oulun saitti oli vanha mökki jossain päin Hietasaarta.

Aikaa oli 48h ja teemana oli rituaali, mikä on sinänsä väljästi tulkittavissa. Itselleni tuli ensimmäisenä mieleen vuohenpäät ja irtoveri, ja posiitivista tässä sentään oli se etten ollut ainoa joka ajatteli tätä. En ole siis hullu, tai jos olen niin en ole ainoa. Osa otti aiheen kirjaimellisesti, ja osa kuvaannollisesti. Hyvin oli kuitenkin aihetta hyödynnetty.

Lopulta päätettiin kolmen hengen ryhmässä tehdä peli, jossa pelaaja ohjaa tietokoneella näkyvää peliä kännyköillä. Pelaajan pitää tehdä eleitä puhelimella (ravistus, näytön kosketus tai pyyhkäisy), joiden avulla suoritetaan rituaali joka tuhoaa demoneita PC:n näytöllä. Lopuksi tulee päädemoni joka tuhotaan viivyttämällä sitä niin kauan että rituaali saadaan suoritettua. Vaikea selittää, co-op peli kuitenkin kyseessä eli useampikin pelaaja voi pelata.

Pelistä tuli itse asiassa yllättävän hyvä. Se oli hauska, ja suurimman osan ajasta toimi jopa hyvin. Hiomista jäi, varsinkin graafikassa ja äänissä, mutta yleensä näin käy kun kolme koodaria laitetaan tekemään hommia. Aikaraja oli yllättävän rajallinen, mutta toisaalta projekti olikin teknisesti kohtuullisen haastava saada toimimaan. Lopulta saatiinkin kehuja mielenkiintoisesta konseptista ja vähän erilaisesta lähestymistavasta.

Hauskaa projektissa oli esimerkiksi se, että puoli tuntia ennen ajan loppumista hoksattiin että paketit eivät aina saapuneetkaan perille kun LANissa oli useampi pelaaja, mikä johti siihen että peli ei aina alkanut. Yllättäen UDP ei ollutkaan se luotettava siirtoprotokolla. No, tähän ongelmaan tehtiin sitten erittäin luotettava ratkaisu, eli se että jokainen viesti lähetetään viisi kertaa ja luotetaan että "yhden on ainakin pakko mennä läpi". Toimi ainakin demossa.

Mutta mutta. Huippu kokemus, suosittelen kaikille ja kiitokset kaikille osallistujille. Itselle oli vasta toinen jami, ja ensimmäinen GGJ, joten jännitys oli ennakkoon suuri. Oppi uutta koodaamisesta, oppi uutta Unitystä ja sai ilmaista pitsaa. Ensi vuonna toivottavasti uudestaan, jolloin voisi tehdä pelin jota on helpompi demota blogissa.

Alla vielä satunnaisia avautumisia Twitteristä jamin ajalta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti