maanantai 7. joulukuuta 2015

Tänään vitutti vain vähän

Toisinaan on hyvä miettiä asioita, jotka elämässä harmittavat, ja pohtia olisiko niille ratkaisua. Minulla on ollut ilmeisen hyvä päivä, sillä en keksi kuin kolme asiaa jotka oikeasti ovat tänä päivänä harmittaneet.


SPSS ei anna vaihtaa solun väriä
Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, SPSS (lyhenne sanoista Saatanan Perkeleen Saatanan Saatana) on Excelin kaltainen taulukoiden käpistely-ohjelma, mutta sen sijaan että siinä pyöritettäisiin start-upin kirjanpitoa sitä käytetään tieteelliseen tilastoanalyysiin. Muuten kepittää Excelin sata-nolla, mutta tänään olisin halunnut laittaa joka toisen rivin eri värisellä taustalla vaan eihän se onnistunut. Ärsyttävä pikkujuttu, mutta ei sille mitään voi.



Krista Sigfriedsin ja Paula Vesalan musiikillinen tuotanto
Meinasin laittaa tähän kohtaan Radio Novan olemassaolon, mutta radiokanava joka soittaa E-Typen Angels Crying ei voi olla täysin paska. Angels Crying ei kuulu Siegfridsin tai Vesalan tuotantoon, joten näistä ei valitettavasti voi sanoa samaa. Tällekkään ei voi mitään kun on julkisella paikalla. Tietty yksi vaihtoehto olisi kivittää kaikki kaiuttimet, ja toisinaan tuntuu että olisin valmis ottamaan vastuun hetken hiljaisuutta vastaan.


Pikkujoulujen Secret Santa -lahjat
Lahjan ostaminen tuntemattomalle/satunnaiselle ihmiselle on kohtuullisen haastavaa, ja tarpeeksi kauan kun koittaa keksiä jotain fiksua päätyy johonkin typerään. Jos näet jossain huomenna itkevän humanistin, minulla saattaa olla osuutta asiaan. Tästä pälkähästä olisi päässyt jos olisi vain jättänyt lahjan ostamatta, mutta mitä hauskaa siinä olisi?

Blogilla on muuten nyt 200 katselukertaa, sen kunniaksi semisti pelottavan E-Typen Angels Crying.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti