Joulun alla on mukava askarrella kaikkea pientä sälää. Esimerkiksi kynttilöiden tekeminen on mukavan arjesta vapauttavaa touhua, verrattuna esimerkiksi Advanced Linux Programming -kirjan lukemiseen. Kynttilöiden valaminen on muuten helppoa, mutta puuhaillessa on periaatteessa mahdollisuus tökätä itsensä kuumiin "juttuihin", mutta jos tarkkana pysyy niin ei mitään vakavaa pitäisi sattua. Sitä paitsi jotkut tykkäävät sulasta steariinista iholla, joten pahin mitä voi tapahtua on se että löytää uusia puolia (ja palovammoja) itsestään.
![]() |
Joku jossain varmaan näpyttelee tällekkin kuvalle. |
Tarvikkeet:
- 1 Pepsi-tölkki, myös muut tölkit käyvät
- 1 Leatherman tai sakset tai veitsi
- 1 palamaton alusta
- Läjä ylimääräistä steariinia vanhoista kynttilöistä.
- Sydänlankaa.
- Vessapaperirullan hylsy.
- Antti Tuiskun "Minun Jouluni 2" -albumi (löytyy Spotifystä).
- Kallis Hackmanin kattila.
- Jostain syystä epäilyttävän kallis Hackmanin haarukka.
- Olutta oman maun mukaan.
1. Laita Antti Tuiskun levy soimaan.
2. Aseta vessapaperin hylsy pystyyn palamattomalle alustalle, ja laita sydänlanka hylsyn sisään, mieluiten keskelle. Sydänlangan alapäässä pitäisi olla sellainen metallinen härveli, joka estää liekehtivän kuoleman syntymistä kotioloissa. Itse olin laiska ja ostin sydänlankoja, joissa kyseinen nappula oli valmiina. Jotenkin sellaisen saa askarreltua lankaan tuikun jämistä jos omistaa pelkkää lankaa.
![]() |
Kaiken saa nykyään valmiina, mitään ei tarvitse itse tehdä. |
![]() |
Ammattimaisen näköistä toimintaa. Vettä ei kannata kiehuttaa, itse en kokeillut mutta en usko että se päätyisi hyvin. |
![]() |
Kuin tuijottaisi mustaan aukkoon. |
6. Mieti missä vaiheessa "Minun Jouluni 2" loppui, ja laita "Minun Jouluni 1" soimaan. Odota kärsivällisesti, että kynttilä on jäähtynyt. Nauti Antti Tuiskun heleästä äänestä sekä haluamastasi määrästä olutta.
7. Kun kynttilä on vihdoin viilennyt suunnilleen taskulämpimän oluen lämpöiseksi, kuori kynttilä esiin hylsystä. Tuskastu, kun kynttilä on imenyt hylsyn itseensä eikä tahdo irrota ilman kirosanoja. Kannattaa myös trimmata sydänlankaa lyhyemmäksi, ellei halua kokeilla arpaonneaan palovaroittimen kanssa.
![]() |
Vaatteet pois. |
![]() |
En tiedä voiko itsetehdyn kynttilän jämistä tehdä uuden itsetehdyn kynttilän, mutta voisi kokeilla. Kynttiläception |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti