Mitään pelisarjaa en ole elämässäni pelannut niin paljon kuin vuosittaista NHL-peliä. Virtuaalisen kiekon lätkiminen virtuaaliseen maaliin on jatkanut jo viehättää sellaiset 18 vuotta, mikä on asia mitä olen hengittämisen ohella jaksanut harrastaa pisimpään. Jorinan kuvat on lainattu Googlesta, sori.
 |
| Tästä se lähti... |
Kaikki alkoi vuonna 1997. Tuolloin talouteen saapui ensimmäinen tietokone, ja tietokoneen mukana ensimmäinen peli: NHL 98. Kauheasti tästä ei ole muistikuvia, paitsi sen että en osannut pelata yhtään. Helpoimmalla vaikeustasolla joskus voitin pelin huonoimman joukkueen (olikohan Buffalo vai Boston). En myöskään ymmärtänyt lataamisen ja tallentamisen käsitettä, joten aloitin aina uuden kauden kun en osannut jatkaa edellistä. Tai en edes tiennyt edellisen tallennuksen olemassaolosta.
 |
| Sega never forget. |
Mielenkiintoista sinänsä, että pari vuotta tuon jälkeen hypättiin ajassa taaksepäin NHL 94:seen. Tämä löytö itse asiassa tapahtui Haapaveden silloin ainoalla kirpputorilla, jossa kyseinen peli oli Sega Mega Drivelle (aka Genesis) huokeaan 60 markan hintaan. Tottakai se oli hankittava. Hankala peli, enkä oikein vielä tänä päivänäkään osaa pelata, mutta silti hemmetin hauska. Luistelu on mielipuolista liukumista ja taklaukset tuntuvat mukavan kovilta. Tästä soundboard, ja check1.wav ja check2.wav. Nostalgiaa.
http://www.nhl94.com/html/soundboard.htm
 |
| Tässä miehessä on ainakin kolme pikseliä |
Seuraava merkittävä askel oli sitten NHL 2001, ja heti perään NHL 2002. NHL 2001 tuli ostettua silloin paikallisesta tietokoneliikkeestä (taaskin Haapaveden ainoasta), joka ajautui sittemmin konkurssiin. NHL 2002 taas tuli saatua joululahjaksi jonkin ajan päästä. Molemmat hyvin samankaltaisia pelejä, mutta ihan mukavia läpsyttelyjä. Ja 2002:ssa oli Mario Lemieux, mitä muuta jääkiekkopeliltä voi haluta. Nämä ovat kuitenkin ehkä pelaamistani änäreistä huonoiten kestäneet aikaa ja niiden pelaaminen on aika ikävystyttävää nykyään. Joskaan NHL 98:a en ole pelannut uudelleen viime aikoina, joten se voi olla vielä kehnompi. Voisi ehkä pitkästä aikaa kokeilla.
 |
| Sandis pls |
2003 oli välivuosi, mutta sen jälkeen taas tapahtui: NHL 2004 tietokoneelle. Harmi vain että isän tietokoneen näytönohjaimessa oli jotain häikkää, ja maalivahtien patjat olivat hävinneet jonnekkin. Peli kyllä rekisteröi niiden olemassaolon, eli jokainen alas lauottu veto ei suinkaan maaliin uponnut, mutta ruudulle asti ne eivät ikinä näkyneet. Mielenkiintoinen grafiikkabugi ja hämmentävää jääkiekkoa. Myöhemmin ostin saman version myös Xboxille kaverilta, mutta en ikinä oikeastaan pelannut.
 |
| Little kahvaaminen never hurt nobody |
Seuraavana vuonna ostin sitten pelin, jota olen luultavasti pelannut enemmän kuin mitään muuta koskaan ikinä: NHL 2K5 orkkis-Xboxille. Ja kyseessä ei edes ollut EA Sportsin peli, kuten kaikki aiemmat, vaan silloin vielä olemassa ollut kilpaileva 2K Sportsin peli (tekevät muuten vielä ilmeisesti NBA pelisarjaa). Tämän parissa upposikin sitten 11 vuotta. Näin jälkikäteen mietittynä aivan turhaa ajanhaaskausta, mutta minkäs teet. Varsin hauskaa ja kevyttä arcadekiekkoa. Ei valittamista, voisi joku päivä pelailla uudestaan.
 |
| Mitä grafiikoille tapahtui? |
Seuraava päivitys tulikin sitten nyt vuonna 2015, kun kesätöistä jäi sen verran hynkkyä käteen että päätin ostaa PlayStation 4:n. Ajattelin että ostan NHL16:n sitten kun se tulee, mutta kuukautta ennen julkaisua NHL15 oli alennuksessa. Koska olen heikko luonteeltani niin ostin pois. Ja olihan se erilainen. Kun on tottunut pelaamaan yhdentyyppistä peliä 11 vuotta samalla tavalla niin "pientä" urautumista oli päässyt tapahtumaan. Siinä missä 2K5 oli vauhdikasta arcade-pelailua niin ajan kuluessa uudet pelit olivat siirtyneet ehkä vähän hitaampaan ja realistisempaan suuntaan. Toisaalta pelistä oli sitten mukavan pehmeä lasku NHL16, jonka ostin kuukauden päästä.
 |
| Bileet |
NHL16 on sitten nykyään tulilla lähes päivittäin. Jos ei muuta niin ainakin Hockey Ultimate Teamin päivittäinen bonari pitää käydä keräämässä talteen. HUT on ehkä paras/hirvein pelimuoto, sillä se yhdistää kaksi lempiasiaa: keräilyn ja pelaamisen. Sama toki pätee muihinkin keräilykorttipeleihin. Mutta pelaamista piisaa niin kauan kuin jaksaa pelata. Mukava peli kohtuullisilla grafiikoilla ja epämiellyttävän koukuttavalla pelimuodolla. Loppua ei näy. Ehkä ensi vuonna sitten NHL 17 taas.
No, mikä siinä pelissä niin viehättää? Samaa olen miettinyt itsekin. Ehkä siinä kiehtoo se, että jokainen yksittäinen ottelu on kuitenkin erilainen. Vaikka periaatteessa peli pysyy samana koko ajan, draaman kaari vaihtelee otteluittain (Draaman kaari jääkiekossa, ok). On eri asia pelata nolla-nollaa jatkoajalle asati kuin ottaa kaksi erää pataan ja viimeisessä erässä nousta 6-2 tappiosta 6-9 voittoon. Tietynlainen yllätyksellisyys, ennen peliä on hankala on tietää miten peli menee. Erilaisten maalien tekeminen on mukavaa, ja vastustajan tööttäminen kunnon taklauksella selkään tuntuu jostain syystä hauskalta (ei oikeassa elämässä tietty).
Siinäpä se. Saattoi olla että joku unohtui, mutta aika kattava historiikki omasta henkilökohtaisesta "jääkiekkourasta". Viimeksi oikeasti luistelin lukiossa seitsemän vuotta sitten. Olin niin läski että luistimesta katkesi terä. Toki kirpparilta ostetuilla luistimilla saattoi olla osuutta asiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti