maanantai 30. marraskuuta 2015

Suomalaisen Miehen™ survival-kit

(Eli huumoria kuluneista aiheista)

Terve taas. Olen satunnaisesti kiinnostunut selviytymisesta, joten ajattelin selvittää mitä työkaluja suomalaiset ovat käyttäneet selviytymisessään vuosien saatossa. Vaikka teknologia tulee ja menee, niin nämä välineet ovat pysyneet käytössä hyvinkin pitkään.

Puukko.
Knife me like one of your French girls
Näppärä työkalu, jota voi käyttää esimerkiksi makkaratikkujen vuolemiseen, leivän leikkaamisen tai grillijonossa edellä olevan kaverin kylkiluiden välien kokeiluun. Metsässä ja amerikkalaisissa vankilasarjoissa hyvä selviytymisväline. Oikeassa maailmassa tällä on myös hauska kuoria erinäisiä asioita muovikääreistä. Muista aina käyttää puukkoa itsestäsi poispäin.

Koskenkorva.
Kappas, lempijuomaani: A L K O H O L I A

Sveitsiläisillä on linkkuveitsi, jenkeillä Leatherman ja suomalaisilla Koskenkorva. Koskenkorva soveltuu monenlaisten ongelmien ratkaisuun, lähtien aina auton vuotavan bensaputken korjaamisesta parisuhteen umpisolmujen selvittämiseen. Tosin kuten muutkin tee-se-itse henkilön lempityökalut, myös Koskenkorva aiheuttaa pitkässä juoksussa enemmän haittoja jos sitä ei osaa käyttää. Suurin osa ei osaa. Itse en osaa vieläkään käyttää Leathermanin tölkinavaajaa.

Matkapuhelin.

Pienenä tyhmänä olisin halunnut tällaisen
Kännykkä on hieman uudempi selviytymikeksintö. Soveltuu erinomaisesti juomaillasta selviämiseen, kun pitää selvittää pienessä humalassa mikä on maailman korkein rakennus, pitää avata pienessä humalassa olutpullo "millä tahansa muulla kuin pullonavaajalla" ja kun pitää kokeilla grillijonossa edessä olevan kaverin kylkiluiden väliä. Mielellään pienessä humalassa.

Kirves.


Tälle on usein töitä. Käytännössä samanlaisia töitä kuin puukolle.

Siinäpä ne tärkeimmät. Näillä pääse elämässä alkuun, eteenpäin ja todennäköisesti hyvin nopeaan loppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti