Ruumis sanoo Rax

Jokainen, joka on joskus käynyt buffetissa, tietää että kohtuudella syöminen on yhtä hankalaa kun selvinpäin pysyminen avoimen baarin läheisyydessä. Jokainen toivottavasti muistaa myös ne lapsuuden varoitukset siitä, että ennen nukkumaan menoa ei parane syödä liian raskaasti. Iltalehtikin muistuttaa tästä tasaisin väliajoin otsikolla "Näillä 10:lla niksillä parannat unen laatuasi". Itse opin tämän jutun kuitenkin Aku Ankasta. Toisinaan ihminen tekee kuitenkin tyhmiä päätöksiä (ei kai), ja esimerkiksi itse söin eilen Raxissa näppärästi pitsaa buffetista iltapalaksi kahdeksan aikaan.

Ala-asteella, kun kävin ensimmäistä kertaa Raxissa, olin yhtä kova suorittaja kuin nykyään. Pätevänä räkänokkana pädin kaikille miten söin kuusi pitsan palaa. Kuusi. Oli muuten luokan ennätys. Nykyään jos pystyisin tyytymään kuuteen palaan tuntisin oloni luultavasti nälkäiseksi. Ja ehkä viitisen kiloa kevyemmäksi pitkässä juoksussa. Tosin saahan Raxista myös punaista salaattia (ei parane sekoittaa punasalaattiin) ja keittoa, mutta näihin pätee se täsmälleen sama vertaus kuin Mäkkärin salaatteihin ja rakkauden ammattilaisiin.

"Oho, mäkkärin salaatti."

Toinen ikimuistoinen Rax-kerta oli jo jonkin verran myöhemmin, kun lukiossa järjestettiin "virkistäytymismatka" Kuopioon, tuohon idän "ihmeeseen". Lukiolaisenakin Raxin pitsat olivat vielä suhteellisen harvinaista herkkua, joten totuttuun tapaan "parempi överit kuin vajarit". Lopputulos oli se, että pöydästä nousemisen jälkeen tajusin kävelyn sattuvan vatsaan huomattavan paljon. Ei pöydästä nouseminenkaan mitenkään kovin helppoa ollut. Matkan loppu menikin sitten kevyessä etukumarassa kävellessä kun muuten ei pystynyt. Kalakukkoa en syönyt, mikä on sinällään virhe jos Kuopiossa käy.

Oikea, pääasiallinen pointti tässä blogissa kuitenkin oli se, että Raxissa käyminen iltapala-aikaan kostautuu yleensä seuraavana yönä. Niin myös tälläkin kertaa. Unen laatu on vaihtelevaa, ja unien määrä erittäin huomattava. Puolen tunnin välein herää hikisenä ajatellen "mitä nyt taas". Sinällään unet eivät ole kovin outoja, niitä on vain paljon ja ne vain limittyvät ja tapahtuvat yhtäaikaa. Vähän sama tunne kuin katsoo televisiota silti tuijottamatta mitään ohjelmaa kahta minuuttia pitempään. Tai kuin katsoisi ruotsalaista elokuvaa ilman tekstejä. Sieltä täältä saa jotain yksityiskohtia kiinni, joista aivot yrittävät saada epätoivoisesti kasattua jonkunnäköisen järkevän tilkkutäkin. Lopputulos tosin muistuttaa sitä ala-asteen tekstiilityön tunnilla kyhättyä kangasläjää.

Tarinan opetus: kaikissa olosuhteissa se salaatti tai halaus ei ole huono vaihtoehto.