maanantai 16. marraskuuta 2015

Koodia kaikille

Lasten opettaminen ohjelmoimaan koulussa on asia, josta tuntuu riittävän mielipiteitä puolesta ja vastaan. Toisten mielestä ajan haaskausta, toisten mielestä tärkeä jokapäiväinen taito. En ole enää täysin kartalla mitä asiassa tapahtuu tätä nykyä, mutta ajattelin rusentaa vahvaan mutu-tuntumaan ja puolueelliseen agendaan perustuvan tekstin mistään mitään tietämättä. Kuten suurin osa ihmisistä yleensä tekee. Tosin ilmeisesti opetuksen aloittamisesta on päätetty jo (?), eli tyhjää pöhisen.

"Liian vaikeaa, vie kauheasti resursseja edes alkeiden opettelu vinqvonq"

Antaisitko lapsesi harrastaa tällaista?
Ensinnäkin, todennäköisesti lapsille opetettava ohjelmointi ei ole raakaa tekstiä, vaan enemmänkin drag-n-drop tyyppistä palapelin kasaamista. Toivottavasti. Jos koodia lähdetään opettamaan tekstivetoisesti niin lähdetään väärään suuntaan. Totta on se, että koodaamisen aloittaminen on haastavaa jos lyödään tekstieditori ruudulle ja sanotaan että koodaa.

Muistan yläasteen ohjelmoinnin alkeiden kurssin, jossa käytettiin Javaa. Jokaisen ohjelman alkuun piti kirjoittaa public static void main(String [] args), mutta sitä ei koskaan selitetty miksi. Nyt kun tiedän miksi se pitää kirjoittaa niin tiedän myös miksi sitä ei selitetty. Sen selittämiseen kestää kohtuuttoman kauan aikaa, eikä se palvele ohjelmoinnin alkeiden opettelua. Siksi pitää valita jotain järkevämpää, joka sopii "kohdeyleisölle".

Tätä ymmärtää lapsikin, kun sen kääntää suomeksi. On käännetty jo.
"Önnön mutta ei kaikki kuitenkaan ala koodareiksi turhaa paskaa kaikki önnön"

Ei niin. Eikä kaikista tulee historioitsijoita, vaikka olen ala-asteella kokeessa muistellut minä vuonna solmittiin Pähkinäsaaren rauha. En muistanut silloin enkä muista nytkään. Eikä kaikista tule biologeja, vaikka pakolla olen koittanut erottaa erilaisia lokkeja yläasteella. Naurulokki on se, jolla on ruskea pää, muita en muista.

Ohjelmoinnin suurin hyöty ei kuitenkaan ole ohjelmointitaito, se on enemmänkin mukava bonus. Isompi hyöty on looginen päättelykyky ja ongelmanratkaisutaito, jotka ovat tärkeässä osassa ohjelmoinnissa. Myöskin se, että tarjotaan mahdollisuus kokeilla tällaista "uutta" saattaa antaa kipinän asian harrastamisen. Sama asia kuin kuvaamataidon tai käsityön kanssa.

"Ei oo ennenkään tarvinnut, hyvin pärjännyt tähänkin asti vittu"

Toinen seikka on se, että tietokoneet valitettavasti tulevat olemaan entistä tärkeämmässä osassa ihmisten elämää tulevaisuudessa. Olisi siis hyvä, jos jokaisella olisi edes auttava käsitys siitä, miten se kiuas työhuoneen nurkassa toimii ja miten sitä voi sietää ja joskus jopa hallita. Sama juttu Internetin kanssa, olisi hyvä tietää että se ei ole pelkästään seinästä tulevaa mustaa magiaa jolla voi selata kissakuvia.

Ohjelmointia ei ole kuitenkaan järkevä opettaa jatkuvalla syötöllä kuutta vuotta. Sitä voisi ala-asteella opettaa vuoden pari, jonka jälkeen sitä voisi jatkaa valinnaisena. Koodaaminen vaatii ennen kaikkea harrastuneisuutta ja mielenkiintoa jos siinä haluaa olla hyvä (edelleenkin, kuten kuvis ja kässä), ja jos oppilaalta ei löydy kumpaakaan niin ketään ei hyödytä patistaa opiskelemaan ohjelmointia sen enempää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti