Suomalaisen Miehen™ survival-kit

(Eli huumoria kuluneista aiheista)

Terve taas. Olen satunnaisesti kiinnostunut selviytymisesta, joten ajattelin selvittää mitä työkaluja suomalaiset ovat käyttäneet selviytymisessään vuosien saatossa. Vaikka teknologia tulee ja menee, niin nämä välineet ovat pysyneet käytössä hyvinkin pitkään.

Puukko.

Knife me like one of your French girls

Näppärä työkalu, jota voi käyttää esimerkiksi makkaratikkujen vuolemiseen, leivän leikkaamisen tai grillijonossa edellä olevan kaverin kylkiluiden välien kokeiluun. Metsässä ja amerikkalaisissa vankilasarjoissa hyvä selviytymisväline. Oikeassa maailmassa tällä on myös hauska kuoria erinäisiä asioita muovikääreistä. Muista aina käyttää puukkoa itsestäsi poispäin.

Koskenkorva.

Kappas, lempijuomaani: A L K O H O L I A

Sveitsiläisillä on linkkuveitsi, jenkeillä Leatherman ja suomalaisilla Koskenkorva. Koskenkorva soveltuu monenlaisten ongelmien ratkaisuun, lähtien aina auton vuotavan bensaputken korjaamisesta parisuhteen umpisolmujen selvittämiseen. Tosin kuten muutkin tee-se-itse henkilön lempityökalut, myös Koskenkorva aiheuttaa pitkässä juoksussa enemmän haittoja jos sitä ei osaa käyttää. Suurin osa ei osaa. Itse en osaa vieläkään käyttää Leathermanin tölkinavaajaa.

Matkapuhelin.

Pienenä tyhmänä olisin halunnut tällaisen

Kännykkä on hieman uudempi selviytymikeksintö. Soveltuu erinomaisesti juomaillasta selviämiseen, kun pitää selvittää pienessä humalassa mikä on maailman korkein rakennus, pitää avata pienessä humalassa olutpullo "millä tahansa muulla kuin pullonavaajalla" ja kun pitää kokeilla grillijonossa edessä olevan kaverin kylkiluiden väliä. Mielellään pienessä humalassa.

Kirves.

Tälle on usein töitä. Käytännössä samanlaisia töitä kuin puukolle.

Siinäpä ne tärkeimmät. Näillä pääse elämässä alkuun, eteenpäin ja todennäköisesti hyvin nopeaan loppuun.

Kuukauden parhaat twiitit: Marraskuu 2015

Kukapa kissan hännän nostaisi ellei kissa itse (wat). Eli tässä mielestäni kuukauden parhaat twiitit, jotka twiittasin marraskuussa. Tämä on myöskin helppo keino tehdä blogipostaus käytännössä näkemättä yhtään vaivaa asian eteen.

#mfw cleaning the empty soda bottles and cans from the office. pic.twitter.com/F1xgTLqTM8

— Esa Jääskelä (@esajaaskela) 4. marraskuuta 2015

"Reading outside the buffer is not a serious threat, except it can provide important information for the attacker." pic.twitter.com/qt2XCqR8on

— Esa Jääskelä (@esajaaskela) 5. marraskuuta 2015

This Monday feels like a shin-kick in the football match of life.

— Esa Jääskelä (@esajaaskela) 9. marraskuuta 2015

If I add any more images to this thesis it'll resemble more children’s picture book than a serious research publication thingy.

— Esa Jääskelä (@esajaaskela) 10. marraskuuta 2015

Apparently googling how to write LaTeX isn't all that safe for work.

— Esa Jääskelä (@esajaaskela) 10. marraskuuta 2015

You know you've done some dumb shit in your life when your autocorrect corrects "java" to "javascript"

— Esa Jääskelä (@esajaaskela) 12. marraskuuta 2015

Studying in university is just basically a continuous stream of disappointments and misleading promises.

— Esa Jääskelä (@esajaaskela) 24. marraskuuta 2015

Jos sattuu käyttämään Twitteriä niin suosittelen seuraamaan henkilöä @esajaaskela. Toisinaan hauska heppu.

Lelukatsaus 2015: Halpa-Halli

Suuri Kirjoittaja oli syventynyt kirjoituskoneensa ääreen. Hän näppäili kirjaimia kunnes niistä muodostui sanoja, sanoja kunnes niistä muodostui lauseita. Sormet liikkuivat keveästi näppämistöllä, kun Suuri Kirjoittaja työsti tottunein ottein seuraavaa suurta tekstiään. Välillä hän pysähtyi lukemaan luonnostaan, pitääkseen pientä taukoa kirjoittamisesta, mutta vain hetkeksi. Hän työskelenteli kuin riivattu. Lopulta se oli valmis. Hänen suurin teoksensa, hänen Magnus Opuksensa. Se oli mahtava, suurenmoinen, maailmaa ravisuttava teksti, eikä sen nimikään kalvennut teoksen sisällön rinnalla: Lelukatsaus 2015: Halpa-Halli.

Jos ensimmäinen lelukatsaus jäi välistä niin se löytyy täältä: http://keksihyvanimimyohemmin.blogspot.fi/2015/11/lelukatsaus-2015-toys-r-us.html

Sairaan nopee mokke. Voisin kuvitella, että tästä ei mene edes Charan lämäri läpi. Tosin pakko myöntää, että katulätkävarusteet olisivat olleet ihan hieno lahja "silloin joskus". En tiedä miten fiksulta näyttäisi nyt jos könyäisin pitkin parkkipaikkaa vaahtomuovinpalat koipiin köytettynä. Kuulostaa etäisesti lauantai-aamuyöltä.

Huojuva torni on ehkä paras peli ikinä. On hauskaa rakentaa, ja on hauskaa hajottaa. Itselläni on huojuvassa tornissa sama strategia kuin aikuisten välisessä kanssakäymisessä: täysillä sisään, täysillä ulos ja lopulta siivotaan sotkut lattialta. Huojuvaa tornia voi pelata yksin, mutta parhaimmillaan se on kavereiden kanssa. Varsinkin hintaan 4.95e

Se, mikä minulle myi tämän panssarivaunun, oli paketin kyljessä oleva teksti "Contains authentic USSR insignia". Oikeasti on kyllä hankala keksiä miksi tämä olisi se myyvin pointti halppis-Lego panssarivaunussa, erityisesti jos näitä kaupataan nappuloille jotka eivät ole ikinä kuulleetkaan Neuvostoliitosta. Joskin epäilen, että nämä Legot tulevat itärajan takaa suoraan jostain vanhasta panssarivaunutehtaasta samalla muotilla.

Nämä vakoojaromut ovat vielä köykäisemmän näköisiä kuin Toys "R" Usin vastaavat. Ei näillä ihan James Bondiksi tulla. Joskin äänenmuunnin voisi olla hauska viitisen minuuttia. Ja periaatteessa kiinnostaisi tietää miten se toimii. Kahdeksalla eurolla tosin tuskin voi odottaa mitään kovin kummoista laitetta.

Näitä en käsitä. Koiran pää, joka on oksennuksessa. Aivan kuten oikea koira, eikö se riitä?. Mopsi (se oikeanpuoleisin) näyttää yhtä fiksulta kuin elävässä elämässä. Muistaakseni näin puolen vuoden ajan näitä alennusmyynnissä Prismassa kun eivät kenellekkään kelvanneet. Yllätys.

Jokaisen vanhemman unelmalahja lapselle, joka osaa hengittää ja jonka musiikillinen lahjakkuus lähentelee nollaa: nokkahuilu. Suositellaan hankittavaksi kerrostaloon, lentokoneeseen tai muuhun yleisötapahtumaan (kerrostalossa asuminen on yleisötapahtuma).

Todennäköisesti parempaa laatua kuin OBH Nordican vastaavat romut. Onneksi nämä ovat pinkkejä, niin tiedän että ne eivät sovellu minulle. Isoin ero lasten ja aikuisten keittiövälineissä on väri ja se että lasten lelut on yleensä vaikeampi särkeä. Mikä voi olla hyvä asia esimerkiksi kahvipannun kohdalla.

Loppujen lopuksi voisin sanoa, että Halpa-Hallin lelut ovat halvempia ja huonompia kuin Toys "R" Usin vastaavat. Tai ainakin huonomman näköisiä. Toisaalta Halpa-Hallille pisteet siitä, että oli lähes tuplasti paksumpi kuvasto. Sinällään varmaan sama kummasta sen lahjan ostaa.

Fallout: New Vegas: Seikkailu alkaa

Nyt kun Fallout 4 on pihalla, ja on viimein ilmeistä että oma kone ei pyöritä sitä, voi pelata vanhan Fallout: New Vegasin läpi. Joskus aikoinaan laitoin kymmenkunta tuntia kyseiseen peliin, mutta en ikinä pelannut läpi. Ihan mukavat muistikuvat siitä oli, joten ehkä nyt olisi aikaa ja mielenkiintoa naputella lisää.

Perinteinen RPG-nimeni

Eli lyhyesti tarina, pelaaja on ilmeisesti kuriiri, jota ammutaan ja jonka kuljettama paketti varastetaan. Seuraavaksi seuraa paketin etsintää ja muuta häröilyä. Ilmeisesti. En yleensä ole kovin hyvä seuraamaan juonia, mutta riittävän hyvä tekosyy se kuitenkin on aavikolla kekeilyyn.

Kauneus on katsojan silmässä.

Peli alkaa tuttuun tapaan hahmon luonnilla. Itse luon hahmon aina vetämällä kasvonpiirrettä määrittävän sliderin jompaan kumpaan ääripäähän ja katson kumpi näyttää hassummalta. Niin myös tällä kertaa. Lopputulos on silmiä hivelevä.

Voima on ylivoimaa.

Ominaisuuksista ajattelin keskittyä voimaan, koska se on tärkein osa meleetä ja tottakai pelaan meleellä. Hauskinta on juosta ympäriinsä pesismailan kanssa ja hutkia kaikkea mikä liikkuu. Toiseksi hauskinta on tietty ampua mininukeja, mutta niitä on niin työlästä löytää.

Oikeasti musteläiskässä näkyy kaksi karhua nakkaamassa yläfemmoja

Ruman hahmon ja oikeiden statsien valinnan jälkeen oli vuorossa viimein tutoriaali. Koska en ole pelannut Fallouttia vuosiin päätin naksutella tuton läpi.

Hiljaisuus ei ole aivan tyylini

Hiippailusuosituksista huolimatta koin paljon hauskemmaksi juosta viholliseen pahki aina kun siihen oli mahdollisuus, varsinkin kun niitä vielä pystyy helposti one-hittaamaan läjäksi erilaisia raajoja.

First blood

Ensimmäinen tehtävä oli nuijia näitä pelottavan näköisiä gekkoja turpaan. Jostain syystä juuri nämä gekot ovat pelottavimman näköisiä vastuksia pelissä. Sen jälkeen saikin lähteä vapaasti kävelemään, ja kuten yleensä elämässä, polkaisin heti siihen ensimmäiseen miinaan. Ja toiseen. Ja kolmanteen.

Jokaisella ihmisellä on kaksi toimivaa miinanraivaajaa. Niitä kutsutaan jaloiksi

Hetken haahuilun ja parin irtojalan jälkeen päädyin kaupunkiin (Primm), jossa ilmeisesti vangit/raiderit tekevät pahojaan ja ovat kaapanneet apulaisseriffin. Mutta eihän parista veijarista minulle ja machetelle vastusta ole.

Jokaisella ihmisellä on yksi toimiva luotiliivi. Sitä kutsutaan rintakehäksi.

Parin macheten huitaisun ja kuolemisen helppouden testaamisen jälkeen ongelma oli ilmeisesti selvä. Kuitenkin kaupungille piti löytää uusi sheriffi, joten mistäpä muualta sitä lähtisin etsimään kuin vankilasta.

Pahiksia

Joskin vankilassa on ilmeisesti tapahtunut vallanvaihdos, joten käy järkeen että uusi seriffi onkin putkan puolella. Vankilasta sain uusilta "ystäviltä" uuden tehtävän, jossa piti lyödä jotain "etelässä päin" olevaa tyyppiä machetella. Lähdin sitten käveleämään etelään ja unohdin edellisen sheriffin etsimistehtävän.

Ruma

Matkan varrella näin ruman örkin. Opin myös, että paras oikoreitti ei yleensä kulje radioaktiivisen kentän poikki.

Näitä ei ilmeisesti kannata suututtaa

Kokeen vuoksi ammuin kiväärillä biisonia (kaikki parhaat tarinat alkavat "kokeen vuoksi ammuin..."). Ajatus oli ehkä hyvä, mutta kun yhden ampuminen suututti kaikki eikä jokaista päin juoksevaa elikkoa ehdi mätkiä loitommas, oli loppu aika kehno.

Jos tämä kokemus ei muuta opettanut, niin sen että kuvasarjan tekeminen pelistä blogiin on semisti tönkköä. Lisäksi ymmärrän, miksi ihmiset tykkäävät striimata pelejä. Ehkä joskus itsekkin jaksaa/kehtaa.

Musiikkia korville ja musiikkivideoita silmille

Musiikkivideot ovat musiikin hauska sivutuote. On aina mukavaa katsoa puolipukeista tissiä ja persettä samalla kun kuuntelee huonoa musiikkia. Joskin yleensä hyvässä musiikkivideossa on jotain muutakin sisältöä, kuten esimerkiksi valkoinen mies mutisemassa jotain rahasta, bileistä, tissistä ja perseestä. Joskus näistä aineksista syntyy korniudellaan huvittava teos, toisinaan taas pelkkää sitä-itseään.

Bobby Summer - Jabba Jabba
"Otat sä naiselta pataan?"-musiikkivideo. Ei tämä varsinaisesti mikään Eye of The Tiger ole. Juoni lyhykäisyydessään: jotain kautta Bobby Summer on päätynyt nyrkkeilyotteluun Lethal Laraa vastaan. Onneksi semi-hintelän oloinen Bobby miehistyy kymmenen erän turpaan ottamisen jälkeen ja iskee naisen sinne minne kuuluukin. Siinäpä se lyhykäisyydessään. Rehellisyyden nimissä on tosin sanottava, että jos nämä kaksi oikeasti nyrkkeilisivät, olisi ottelu luultavasti ohi ensimmäisessä erässä hyvinkin pian päinvastaisella tuloksella.

Tissi-perse määrä: Neljä Bobby Summerin cheerleaderia. Yksi naisnyrkkeilijä mutta se on lauta ja muutenkin pahis niin sitä ei lasketa.
Sliipattujen valkoisten miesten määrä: 1

Kat Deluna feat. DJ Yass Carter - Wild Girl
Suurin osa tämän videon budjetista meni todennäköisesti hotellihuoneen vuokraan, Kat Delunan lateksipöksyihin ja "lähes" "fotorealistisesti" mallinnettuun 3D-koiraan, koska muuten kyseessä suhteellisen vaatimattoman oloinen pätkä. Onhan tässä tosin Oculus Riftille vertoja vetävät kyperkyper-arskat, jotka vievät klubille kihnuttamaan persettä muiden muijien ja "sen maailman ainoan miehen" luo. Ja kuten vuonna 2013 tapoihin kuului, niin tokihan tässä pitää olla biisiin kuulumaton dubstep-droppi.

Tissi-perse määrä: Paljon
Sliipattujen valkoisten miesten määrä: 0.75. Yass Carter (kuka?) jää tässä valitettavan sivuosaan, joskin miehen virnuilusta päätellen se ei häntä itseään haittaa.

The Qemists - Hurt Less

Kuinka tehdä musiikkivideo kappaleeseen, jonka pituus on kolme minuuttia, jos on idea, joka kestää korkeintaan puoli minuuttia? No, tekemällä videon kokonaan hidastettuna tietysti. Alussa tyyppiä tönitään, tyyppi juoksee karkuun ja lopulta tyyppi vetää kaikkia pataan. Tai kuten hidastetusta videosta näkyy, yrittää vetää pataan. Onneksi muut kaverit ovat sen verran symppiksiä että kaatuilevat ympäriinsä kehnosta osumatarkkuudesta huolimatta. Video, joka olisi puolikin minuuttia kestäneenä tuntunut liian pitkältä.

Tissi-perse määrä: 0
Sliipattujen valkoisten miesen määrä: 0. Tai periaatteessa yksi, mutta ei se oikein tee muuta kuin ota turpaan niin ei voi laskea. Tuntuu olevan päivän teema


--BONUS: Video, josta oikeasti tykkään--
Shinichi Osawa - BBG BBB

Kappale, jonka sisältämän ininän määrälle vetää vertoja ainoastaan Lapin hyttyset. Tykkään silti. Musiikkivideo, joka tuo mieleen kasaripiirretyt, Godzillan ja Transformersit nykyaikaisella vivahteella ei voi olla huono. Sopivassa määrin WTF-menoa ja mäiskettä. Ehkä vähän liian pitkä video, kolmisen minsaa oleva pätkä olisi ehkä riittänyt mutta en valita. Huomautan vain.

Tissi-perse määrä: 0
Sliipattujen valkoisten miesten määrä: 0

Kuinka tehdä diplomityö: 6 käytännön neuvoa valmistumiseen

Nyt kun diplomityöni alkaa olla suurinpiirtein loppusuoralla (paskat ole, itseäni vain huijaan), mielestäni kykenen neuvomaan muita. Ja ainahan se on muutenkin kiva päästä pätemään. Veikkaan että diplomityöhön pätee samat lainalaisuudet kuin oppariin ja graduun. Kumpaakaan näistä en ole ikinä tehnyt, mutta Facebookissa nähtyjen hajoilustatusten perusteella kyse on käytännössä samasta asiasta: ihmisen hajottamisesta mahdollisimman pieniksi palasiksi opintojen lopuksi.

1. Varaa enemmän aikaa kaikkeen. Kaikkeen.

Tein amatöörimäisen virheen, ja ajattelin fiksuna tyyppinä pyöräyttäväni työn kolmessa kuukaudessa päivätyön ohella. Nyt kuusi kuukautta myöhemmin loppu melkein häämöttää mutta vieläkään ei ole varsinaisesti valmista. Aikataulutuksessa kannattaa soveltaa ohjelmistokehittämisestä tuttua keinoa yhteen tehtävään kuluvan ajan arvioimiseen: määrittele aika, jonka puitteissa pystyt suorittamaan lyhyehkön tehtävän, kerro se kahdella ja vaihda isompaan aikayksikköön. Eli yhden tunnin tehtävään kannattaa varata kaksi päivää. Kuulostaa typerältä, mutta vastaa pelottavan hyvin todellisuutta.

2. Älä päädy yliopiston kiireisimmän henkilön ohjattavaksi.

Oikeastaan harvalla henkilöllä on minkäänlaista määräysvaltaa sen suhteen kuka työn ohjaajaksi valitaan. Näissä tilanteissa ei auta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta. Toisaalta yleensä kuitenkin kaikki ohjaajat ovat niin kiireisiä että sinällään aivan sama kenen ohjaamana sitä paskaa valuu niskaan. Ei kuitenkaan ole huikean kivaa, kun neljän päivän tavoittelun jälkeen saa ohjaajalta vastauksen, joka on tasoa "en tiedä".

3. Älä hajoa.

Tämä vinkki on samaa tasoa kuin yliopiston opaskirjasessa oleva neuvo "älä jää jumiin". Hajoamatta jättäminen on kuitenkin siinä mielessä tärkeä osa työtä, että rikkinäisenä rauniona on haastavaa kirjoittaa yhtään mitään. Myöskin kyyneleet kastelevat paperiluonnokset ja tekevät niistä epäsiistin näköisiä. Hyviä neuvoja hajoamisen välttämiseen ovat:
- Hymyile väkisin
- Toistele lausetta "se kaikki on pian ohi" toistuvasti hiljaa Wordin ääressä.
- Teippi
- Pidä virkistävä vartin reippailutauko ja syö esimerkiksi hedelmä
- Itke kuitenkin

4. Myy sielusi saatanalle

Diplomityötä tehdessä kannattaa hyödyntää kaikkea mahdollista ulkopuolista apua. Fiksulla myyntityöllä voit helpottaa kirjoittamisen aiheuttamaa tuskaa. Sielu on tosin kohtuullisen arvokas kauppatavara, joten kannattaa pyytää jotain extraa vaihdossa. Esimerkiksi leivänpaahdin on hyvä. Voit myös uhrata vuohen jos et raaski luopua omasta sielustasi, mutta silloin joudut kyllä luopumaan myös leivänpaahdinhaaveista.

5. Hanki jatkuvaa palautetta

Palautteen hankkiminen työstä on kannattavaa jos 1) haluaa saada kohtuullisen arvosanan 2) haluaa ylipäätänsä saada hyväksytyn arvosanan. Toki jokaista paperiroskaluonnosta ei kannata työntää sille päävalvojalle, joka ei ehdi vastata sähköposteihin, puheluihin, tekstareihin, ovisummerin hakkamiiseen tai telepatiaan. Yleensä työllä on "se toinen" valvoja, jonka varsinainen tehtävä on hoitaa päävalvojan tehtävät. Ja jos ei siltäkään löydy aikaa niin työnnä se (paperi)läjä vaikka jollekkin kaverille. Tosin harvemmin kukaan vapaaehtoisesti käy 40+ sivuista nivaskaa läpi, joten pientä lahjuksentynkää yleensä joutuu kehittämään.

6. Pidä katse maalissa

Tavoitteena on aina toki valmistuminen, mutta pääasia diplomityössä sen tekemisen aikana on se, että sitä ei enää tarvitse tehdä. Ikinä. Kannattaa siis asettaa jokin tavoittelemisen arvoinen asia, jolla palkitset itsesi kun työ on valmis. Itse olen päättänyt, että kun työ on hyväksytty niin työnnän jokaisen sivun jokaisesta luonnoksesta yksi kerrallaan paperisilppuriin. Tällä hetkellä silputtavaa on pitkälle kolmattasataa sivua ja määrä kasvaa jatkuvasti. Luultavasti kehitän myös silppuamisen oheen jonkin mukavan juomapelin, esimerkiksi "aina kun ei vituta, ota huikka".

Näillä ohjeilla lopptyön tekeminen helpottaa huomattavasti. Ennenkuin huomaatkaan, työ on valmis ja olet aikuinen ihminen valmiina työelämän haasteisiin.

Koodia kaikille

Lasten opettaminen ohjelmoimaan koulussa on asia, josta tuntuu riittävän mielipiteitä puolesta ja vastaan. Toisten mielestä ajan haaskausta, toisten mielestä tärkeä jokapäiväinen taito. En ole enää täysin kartalla mitä asiassa tapahtuu tätä nykyä, mutta ajattelin rusentaa vahvaan mutu-tuntumaan ja puolueelliseen agendaan perustuvan tekstin mistään mitään tietämättä. Kuten suurin osa ihmisistä yleensä tekee. Tosin ilmeisesti opetuksen aloittamisesta on päätetty jo (?), eli tyhjää pöhisen.

"Liian vaikeaa, vie kauheasti resursseja edes alkeiden opettelu vinqvonq"

Antaisitko lapsesi harrastaa tällaista?

Ensinnäkin, todennäköisesti lapsille opetettava ohjelmointi ei ole raakaa tekstiä, vaan enemmänkin drag-n-drop tyyppistä palapelin kasaamista. Toivottavasti. Jos koodia lähdetään opettamaan tekstivetoisesti niin lähdetään väärään suuntaan. Totta on se, että koodaamisen aloittaminen on haastavaa jos lyödään tekstieditori ruudulle ja sanotaan että koodaa.

Muistan yläasteen ohjelmoinnin alkeiden kurssin, jossa käytettiin Javaa. Jokaisen ohjelman alkuun piti kirjoittaa public static void main(String [] args), mutta sitä ei koskaan selitetty miksi. Nyt kun tiedän miksi se pitää kirjoittaa niin tiedän myös miksi sitä ei selitetty. Sen selittämiseen kestää kohtuuttoman kauan aikaa, eikä se palvele ohjelmoinnin alkeiden opettelua. Siksi pitää valita jotain järkevämpää, joka sopii "kohdeyleisölle".

Tätä ymmärtää lapsikin, kun sen kääntää suomeksi. On käännetty jo.

"Önnön mutta ei kaikki kuitenkaan ala koodareiksi turhaa paskaa kaikki önnön"

Ei niin. Eikä kaikista tulee historioitsijoita, vaikka olen ala-asteella kokeessa muistellut minä vuonna solmittiin Pähkinäsaaren rauha. En muistanut silloin enkä muista nytkään. Eikä kaikista tule biologeja, vaikka pakolla olen koittanut erottaa erilaisia lokkeja yläasteella. Naurulokki on se, jolla on ruskea pää, muita en muista.

Ohjelmoinnin suurin hyöty ei kuitenkaan ole ohjelmointitaito, se on enemmänkin mukava bonus. Isompi hyöty on looginen päättelykyky ja ongelmanratkaisutaito, jotka ovat tärkeässä osassa ohjelmoinnissa. Myöskin se, että tarjotaan mahdollisuus kokeilla tällaista "uutta" saattaa antaa kipinän asian harrastamisen. Sama asia kuin kuvaamataidon tai käsityön kanssa.

"Ei oo ennenkään tarvinnut, hyvin pärjännyt tähänkin asti vittu"

Toinen seikka on se, että tietokoneet valitettavasti tulevat olemaan entistä tärkeämmässä osassa ihmisten elämää tulevaisuudessa. Olisi siis hyvä, jos jokaisella olisi edes auttava käsitys siitä, miten se kiuas työhuoneen nurkassa toimii ja miten sitä voi sietää ja joskus jopa hallita. Sama juttu Internetin kanssa, olisi hyvä tietää että se ei ole pelkästään seinästä tulevaa mustaa magiaa jolla voi selata kissakuvia.

Ohjelmointia ei ole kuitenkaan järkevä opettaa jatkuvalla syötöllä kuutta vuotta. Sitä voisi ala-asteella opettaa vuoden pari, jonka jälkeen sitä voisi jatkaa valinnaisena. Koodaaminen vaatii ennen kaikkea harrastuneisuutta ja mielenkiintoa jos siinä haluaa olla hyvä (edelleenkin, kuten kuvis ja kässä), ja jos oppilaalta ei löydy kumpaakaan niin ketään ei hyödytä patistaa opiskelemaan ohjelmointia sen enempää.

Slush: "Paljon kaikkea"-matkapäiväkirja

Accenturen järjestämän ADIC-kilpailun tiimoilta voitin kahden päivän lipun Slushiin. Sivuehtona tässä oli "innovatiivisen idean kehittäminen", joka sitten piti esitellä torstaina. Koska kerrankin elämässä saa jotain ilmaiseksi, piti tietty Slushissa käydä jo keskiviikkona. Sinällään kauheasti tekemistä ei ollut, sillä startuppia en omista niin en voi vinkua rahaa eikä kovin monella puljulla ole toimistoa Oulussa niin töihinkään ei pääse. Pakko silti käydä.

Kuten kaikki hyvät tarinat, myös tämä alkaa aamulla 5:05 Oulusta lähtevällä junalla. Skarppina Pendolinossa heti aamusta, tai pikemminkin nukahdin ja nukuin laadukasta junaunta pari tuntia. Harva asia on niin ankeaa kuin julkisessa kulkuneuvossa nukkuminen. Pelottaa kuorsaako, valuttaako kuolat poskelle vai pölliikö joku repun. Loppumatka meni sitten maisemia katsellessa. Kuten suomalaiseen junamatkaan kuuluu, niin puolet matkasta näkyy mustaa ja toinen puolet puita.

Sanonta "toimii kuin junan vessa" pitäisi päivittää muotoon "toimii kuin junan wlan". Merkitys on tosin päinvastainen kuin ennen.

— Esa Jääskelä (@esajaaskela) 11. marraskuuta 2015

Paikan päällä sitten kertyi 9-10 tuntia kiertelyaikaa, joten kaikki tuli nähtyä. Moneen kertaan. Kohokohtina jäi mieleen mielenkiintoiset puheet pelien tulevaisuudesta, joka paikassa tarjolla ollut ilmainen limppari sekä F-Securen avoin baari, joka aukesi viiden tienoilla. Ei-kauhean-pitkään-myöhemmin (n. 15 min myöhemmin) baari olikin jo tyhjä, se kun sattumalta oli myös ainoa paikka mistä alkoholia löytyi. Myöskin se, miten paljon pukumiehiä mahtuu pieneen karsinaan, on yllättävä.

Illasta oli sitten IGDA:n tapaaminen. En ole ennen ehtinyt käydä IGDA:n (Indie Game Developer Association jos mietityttää) tapaamisissa, mutta ihan positiivinen mielikuva jäi. Ilmeisesti oli suurin tapaaminen ikinä, mutta huipultahan on tunnetusti hyvä aloittaa. Ilmaisia virvokkeita, hyvää musiikkia ja lisää mielenkiintoisia puheita. Olisi joskus mukava itsekkin pitää puheita. Jos vain jotakuta kiinnostaisi kuunnella. Ja jos sattuisi omistamaan riittävästi auktoriteettiä siihen.

Long day today, long day tomorrow. #slush15 #adic15 pic.twitter.com/Vi1W64bgCY

— Esa Jääskelä (@esajaaskela) 11. marraskuuta 2015

Seuraavana aamuna oli sitten varsinainen ADIC-kilpailun finaali. Eli kolmen minuutin pitchi ideasta, jota on syksy kehitetty ryhmän kanssa. Ryhmä sattui minulle arvalla, sillä osallistuin yksin, eikä kemiat mielestäni aivan toimineet toivotunlaisesti. Voittoa ei tullut, mutta kaksi heijastinta ja sykemittari lohduttavat menetetyn 10000 euron rinnalla jo jonkun verran. Alusta asti olin kilpailussa lähinnä mukana huvin ja kokeilun vuoksi, joten käytännössä kaikki mitä käteen jäi oli plussaa.

Kilpailun jälkeen takaisin vielä pyörimään loppuajaksi Slushiin. Kaikki mielenkiintoiset puheet olivat tosin keskiviikkona eivätkä torstain ständitkään enää niin paljon jaksaneet kiinnostaa, joten aika piakkoin hivuttauduin Messuhallin aulaan painimaan diplomityön kanssa. Parin tunnin itsekseen mutisemisen ja kiroilemisen jälkeen kukkakaupan kautta pitkähkö junamatka kotia ja nukkumaan.

No #slush15 experience is complete if you don't post terrible quality picture of a stage to social media pic.twitter.com/iZmsgPI5cc

— Esa Jääskelä (@esajaaskela) 12. marraskuuta 2015

Kaiken kaikkiaan ihan mukava reissu. Kävisin toistekin Slushissa, ja tällä hetkellä on helpotus että saa yhden projektin vähemmäksi kun ADIC viimein loppui. Ei tarvitse päivittäin tuijottaa Google Docsia/Skypeä ja manata miten tämä homma ei etene. Tosin Slushissa mielikuvani siitä, että olen enemmän insinööri kuin liikemies vahvistui entisestään. Joskaan se ei ainakaan minua haittaa.

Lelukatsaus 2015: Toys "R" Us

Joskus pienenä joulussa hienointa oli se lelukuvasto, joka tipahti postiin reilua kuukautta ennen pääpäivää. Hienoa on myös se, että vielä parikymmentä vuotta myöhemmin samasta asiasta jaksaa vielä innostua. Joskin kuvasto on ohuempi, ja jotenkin tuntuu että lelutkin ovat vähemmän jänniä kuin ennen. Parhaat tärpit Toys "R" Usin kuvastosta ovat kuitenkin tässä. Näillä joulun hittilahjoilla varmistat että aattona kaikilla on hyvä/paha mieli. Lahjoja jos ostaa lapsille sokkona niin ei ikinä tiedä.

"Hahmossa on yli 25 lausahdusta, liikkuvat silmät ja jalat sekä heilumistoiminto."

Tällä banaaninvärisellä pikkurunkulla on isompi sanavarasto ja laajemmat liikeradat kuin keskiverrolla suomalaisella miehellä. Jokin näissä minioneissa ärsyttää suunnattoman paljon. Yhtään aiheeseen liittyvää elokuvaa ei tosin ole tullut ikinä katsottua, joten ehkä olen vain missannut maailman parhaan asian.

Nuorena NSA väännettävä. Olen vähän yllättynyt, että näitä romuja myydään edelleen, muistan että näitä on ollut kaupan iät ja ajat. Pienen pettymyksen tosin aiheuttaa se, että missään tuotteessa ei ole mahdollisuutta lähettää kuva- ja ääninauhoitteita "ihan oikealle vakoiluserverille". Myöskin nykyään ei enää ilmeisesti ole myynnissä sitä laitetta, jolla pystyi kuuntelemaan seinien läpi.

Koen huolestuttavaksi sen, että ihmiskunta kokee tärkeäksi valmistaa dinosaurusrobotteja, jotka on ohjelmoitu tuntemaan vihaa. Joku jossain on unohtanut Asimovin lait. Iloinen ja utelias ovat vielä varsin hyviä tunteita, varsinkin dinosaurukselle.

Rohkenen epäillä Iron Manin asun luodinkestävyyttä. Myöskin Captain American tervehdyksessä olisi särmättävää.

Parkkitalojen kiehtovuus lasten leikkikaluna on sinänsä outoa. Varsinkin kun on joskus ängennyt farmariautoa johonkin liian kapeaan ylämäkiränniin epätoivoisesti tyhjää ruutua etsien samalla kun joku tulee vastaan tööttiä hakaten, niin parkkitalo herättää lähinnä post-traumaattisia tunteita. Ja on muutenkin hankala kuvitella, että niinkin vähäpätöisestä hommasta kuin auton parkkeeraamisesta saisi jännittävä leikkiä aikaiseksi. Olen liian vanha.

Katsoin eilen sivusilmällä sen Cheek-dokumentin. Tuli tästä aukeamasta vain mieleen.

Lapsille suunnatun nuken onnistuneisuus mitataan suoraan siitä kuinka haastavia vartaloroolimalleja se asettaa teineille. Kuka tahansa voi olla hoikka blondi niin kuin Barbie (paitsi jos on isot luut), mutta kuka voi olla hoikka vihreänahkainen kyklooppi? Siinäpä yläasteikäisille tavoittelemista.

Vaatelöytöjä

Kuten jokaiseen Oikeaan blogiin kuuluu, on tärkeää aina esitellä uusia vaatteita jotka kirjoittaja on ostanut. Koska miellän itseni Oikeaksi bloggariksi (blogista tai texti-artisti ovat myös muutamia sopivia titteleitä) niin käyn läpi hienot löytöni Kauhavan Halpa-Hallista, jossa kävin tänä syksyisenä lauantai-aamuna.

Piti googlettaa kuka on hintalapussa esiintyvä mystinen Jack Stender. Ensimmäinen tulos on Kansasilainen postityöntekijä.

T-Paita, JST, 7.95€
Varsin hieno löytö JST:n kesä/syys/talvi/kevät-mallistosta, musta v-aukkoinen t-paita. Soveltuu ihmisille, joilla ei ole mielikuvitusta, jotka ovat muuten vain tylsiä tai jotka harrastavat Anssi Kela -teemaista cosplayta. Täytän kaksi näistä ehdoista, ja kolmannen täyttäisin jos jostain saisin peruukin. Ei kai tästä sen kummempaa sanottavaa ole. Paitsi että siinä on v-aukko. Olen siirtynyt käyttämään v-aukkoisia t-paitoja, koska ne tuovat muotoni paremmin esiin.

Jälkikäteen ajateltuna kukkalakana ei ole paras mahdollinen kuvaustausta.

Kauluspaita, Pulse, 15.00€ (Alennettu 19.95€:stä! 24.81%:n alennus!)
Tällä paidalla ajattelin tehdä voimakkaan fashion-statementin, ja näyttää kuvitteelista keskisormea syksyn pimeydelle ja harmaille poolo- ja neulepaidoille. En ole muuten pitänyt varmaankaan viiteentoista vuoteen poolopaitaa, pitäisi joskus koittaa. Pirtsakan värinen kauluspaita, jossa on minun lyhytkasvuisuudesta kärsiville käsivarsille liian pitkät hihat. Ainoa M-koon alennuspaita missä ei ollut perinteistä Halpa-Halli -tekstiä tyyliin "Super Intelligence" tai "Urban Adventure". Tai sitten selässä lukee kissan kokoisilla kirjaimilla "California Surf Club 72".

Koska olen köyhis niin en enempää raaskinut ostaa. Ehkä Halpa-Halli tästä ilmaisesta mainoksesta innostuu ja lähettää minulle läjän flanellipaitoja, joita voin sitten taas levitellä sängylle ja ottaa niistä lisää suttuisia kuvia. Koska niin muotibloggaaminen toimii.

Paskaa lauantai-aamua

Lauantai-aamut ovat ihmisen hirveintä aikaa. Sitä joko herää puolikuolleena zombiena tai puolikuolleena zombiena, jonka päätä särkee ja jota oksettaa.

Ilmeeni kun

Ensimmäisessä, optimitilanteessa ihminen on mennyt esimerkillisesti nukkumaan joko normaaliin aikaan tai mahdollisesti pari tuntia myöhemmin. Merkitsevä ero normaaliin on kuitenkin se, että herätyskello on pois päältä. Suorana seurauksena tästä on taas se, että ko. henkilö nukkuu kuola poskella tyytyväisenä tuntikausia normaalin heräämisajan ohi. Äkillisestä unensaannista keho ja ruumis järkyttyy enemmän kuin äkillisestä unenpuutteesta, ja herätessä olo on yleensä vielä väsähtäneempi kuin nukkumaan mennessä. Tämä tapahtui viimeksi tänään allekirjoittaneelle.

Ilmeeni kun

Huonommassa (?) vaihtoehdossa henkilö päättää lähteä ulos. Ja ulos tarkoittaa luonnollisesti juomaan, mielellään koko yöksi pilkun kautta jatkoille. Viikon aikana kerrytetty univelka yhdistettynä illan aikana nautittuihin virvokkeisiin johtaa siihen, että pelkän väsymyksen ohella ilmenee myös päänsärkyä, spontaaneja nestemäisiä aivasatuksia sekä kuolemanpelkoa. Näissä tilanteissa suositeltavin vaihtoehto on syödä buranaa ja painua takaisin untenmaille ja toivoa, ettei enää ikinä tarvitse herätä.

Ilmeeni kun

Kolmas vaihtoehto, jota itse en ainakaan kovin usein ole havainnut, on herätä pirteänä ja valmiina lauantaipäivän haasteisiin. Tämä luultavasti edellyttää että 1) viikolla ei hanki univelkaa 2) lauantaina herää kohtuullisen ajoissa. Kumpikaan ei ole ikinä tullut ajankohtaiseksi, toinen pakon sanelemista syistä ja toinen terveen järjen vuoksi. Vaihtoehtoinen ja suositeltava keino saavuttaa tämä olotila on ryyps-ryypsiä riittävästi ja herätä seuraavana aamuna vielä tujussa laitamyötäisessä (joskin tämä "saattaa" kostautua myöhemmin).

Ruumis sanoo Rax

Jokainen, joka on joskus käynyt buffetissa, tietää että kohtuudella syöminen on yhtä hankalaa kun selvinpäin pysyminen avoimen baarin läheisyydessä. Jokainen toivottavasti muistaa myös ne lapsuuden varoitukset siitä, että ennen nukkumaan menoa ei parane syödä liian raskaasti. Iltalehtikin muistuttaa tästä tasaisin väliajoin otsikolla "Näillä 10:lla niksillä parannat unen laatuasi". Itse opin tämän jutun kuitenkin Aku Ankasta. Toisinaan ihminen tekee kuitenkin tyhmiä päätöksiä (ei kai), ja esimerkiksi itse söin eilen Raxissa näppärästi pitsaa buffetista iltapalaksi kahdeksan aikaan.

Ala-asteella, kun kävin ensimmäistä kertaa Raxissa, olin yhtä kova suorittaja kuin nykyään. Pätevänä räkänokkana pädin kaikille miten söin kuusi pitsan palaa. Kuusi. Oli muuten luokan ennätys. Nykyään jos pystyisin tyytymään kuuteen palaan tuntisin oloni luultavasti nälkäiseksi. Ja ehkä viitisen kiloa kevyemmäksi pitkässä juoksussa. Tosin saahan Raxista myös punaista salaattia (ei parane sekoittaa punasalaattiin) ja keittoa, mutta näihin pätee se täsmälleen sama vertaus kuin Mäkkärin salaatteihin ja rakkauden ammattilaisiin.

"Oho, mäkkärin salaatti."

Toinen ikimuistoinen Rax-kerta oli jo jonkin verran myöhemmin, kun lukiossa järjestettiin "virkistäytymismatka" Kuopioon, tuohon idän "ihmeeseen". Lukiolaisenakin Raxin pitsat olivat vielä suhteellisen harvinaista herkkua, joten totuttuun tapaan "parempi överit kuin vajarit". Lopputulos oli se, että pöydästä nousemisen jälkeen tajusin kävelyn sattuvan vatsaan huomattavan paljon. Ei pöydästä nouseminenkaan mitenkään kovin helppoa ollut. Matkan loppu menikin sitten kevyessä etukumarassa kävellessä kun muuten ei pystynyt. Kalakukkoa en syönyt, mikä on sinällään virhe jos Kuopiossa käy.

Oikea, pääasiallinen pointti tässä blogissa kuitenkin oli se, että Raxissa käyminen iltapala-aikaan kostautuu yleensä seuraavana yönä. Niin myös tälläkin kertaa. Unen laatu on vaihtelevaa, ja unien määrä erittäin huomattava. Puolen tunnin välein herää hikisenä ajatellen "mitä nyt taas". Sinällään unet eivät ole kovin outoja, niitä on vain paljon ja ne vain limittyvät ja tapahtuvat yhtäaikaa. Vähän sama tunne kuin katsoo televisiota silti tuijottamatta mitään ohjelmaa kahta minuuttia pitempään. Tai kuin katsoisi ruotsalaista elokuvaa ilman tekstejä. Sieltä täältä saa jotain yksityiskohtia kiinni, joista aivot yrittävät saada epätoivoisesti kasattua jonkunnäköisen järkevän tilkkutäkin. Lopputulos tosin muistuttaa sitä ala-asteen tekstiilityön tunnilla kyhättyä kangasläjää.

Tarinan opetus: kaikissa olosuhteissa se salaatti tai halaus ei ole huono vaihtoehto.